Blogi2021-07-30T12:20:40+03:00
703, 2011

Oletko postmodernin tekotaiteen ystävä?

07.03.2011||

Kyllä, ehdottomasti. Lapsuuden parhaimpia taidekokemuksia oli, kun äiti vei meidät ARS:iin katsomaan kaikkea kummaa. Makuni on pilattu jo silloin. Tykkään kyllä myös suomalaiskansallisesta taiteesta ja herkistyn aina, kun tulee jotain kansallista symboliikkaa kuten isänmaallisia lauluja. Vanhustenhuollon ja taiderahoituksen vastakkainasettelu olisi ollut vain huvittavaa, ellei kyseessä olisi mahdollinen tuleva ministeri.

603, 2011

Osa-aikaisuudesta joustoa ruuhkavuosiin

06.03.2011|, , |

Kuuntelin loppuviikosta Yle Areenalta maanantain Politiikkaradiota, jossa keskusteltiin perhevapaauudistuksesta. Työryhmän esitys on tulossa ensi viikolla. Siinä makkarakeittoa tehdessäni kuuntelin korvat punottaen EK:n Sajavaaran suitsutusta nykyjärjestelmästä. Esimerkiksi osa-aikaista työntekoa hän piti nykyjärjestelmässä täysin mahdollisena ja ainoa ongelma on, etteivät perheet tunne käytäntöjä.

403, 2011

Jos pääset eduskuntaan, minkä valiokunnan jäseneksi haluaisit mieluiten?

04.03.2011||

Ulkoasiainvaliokunta kiinnostaisi ehdottomasti, samoin sosiaali- ja terveys-, sivistys- sekä työelämä ja tasa-arvovaliokunta. Ei kovin yllättävää? Pitääkö perustella 😉 Pakko oli käydä eduskunnan sivuilla tsekkaamassa, että mitäs kaikkia niitä olikaan. Sekunnin lisää mietittyäni myös ympäristö, maa- ja metsätalous sekä liikenne- ja [...]

303, 2011

Energiatehokkutta asumiseen

03.03.2011|, , , |

Valtuusto pui maankäytön ja asumisen ohjelmaa. ARA-asuntoja on rakentunut tavoitteita vastaavia osuuksia, mutta toisaalta asuntotuotannon kokonaismäärä on ollut surkea. Erityisesti hitasta ja asumisoikeusasuntoja on noussut huonosti. Helsingissä on krooninen pula kohtuuhintaisista asunnoista. Määrien lisäksi laatua on parannettava: kaupunkilaiset on otettava mukaan asuntojen ja alueiden kehittämiseen. Aivan liikaa on tehty sitä samaa laatikkomallia.

103, 2011

Mikä on kantasi alkoholin mielikuvamainontaan?

01.03.2011||

Kannatan selkeitä kiristyksiä mielikuvamainontaan. Tässä asiassa mielipiteeni on muuttunut 20 vuodessa täyskäännöksen. Muistan hyvin, miten ihmeellistä oli katsoa ensimmäisiä drinkkimainoksia tv:stä. Alkoholilla läträäminen on 20 vuodessa lisääntynyt ja on merkittävä kansanterveydellinen haitta. Mainos ei aiheuta alkoholismia eikä pakota ketään juomaan. Yrittäjillä on oltava oikeus mainostaa tuotteitaan, mutta nykyinen laki on turhan monitulkintainen mielikuvamainonnan osalta.

2302, 2011

Korvaushoitoa harvoille, monille, kenelle?

23.02.2011||

Sosiaalilautakunta päätti eilen opioidikorvaushoitojen ostamisesta. Huumeet ja myös huumehoito ovat keskittyneet pääkaupunkiin: Helsingissä on 665 korvaushoidon asiakasta; Espoossa 120, Vantaalla 70 ja Tampereella 32. Suurin riski uudessa porrastetussa hoidossa liittyy asiakkaan asemaan ja mahdollisuuksiin vaikuttaa saamansa hoidon laatuun. Toisaalta hoitojonoa on saatava eteenpäin ja huolehdittava myös siitä, ettei korvaushoito syö muun päihdehuollon resursseja. Näiden tosiasioiden ristiriidassa olin valmis kokeilemaan, toimiiko tämä.

2202, 2011

Mitä tökkivälle junaliikenteelle pitäisi tehdä?

22.02.2011||

Rataverkon ylläpidon ja kunnostamisen määrärahoja on nostettava. Investointien vaikutus tulee näkymään valitettavan hitaasti, kun rataverkko on jätetty liian pitkään ränsistymään. Pikaisia paraennuksia VR:ltä ja ratahallintokeskukselta on saatava. Olen valmis myös harkitsemaan lähijunaliikenteen avaamista vaiheittain ja perusteellisen valmistelun jälkeen kilpailulle.

1902, 2011

Mitä tehdä autojen tyhjäkäynnille?

19.02.2011||

Tyhjäkäynnin valvontaa on ollut tällä viikolla tehostetusti. Pysäköinninvalvonnan lisääminen on kunnille hyvä investointi: ainakin Helsingissä siihen sijoitetut rahat on saatu helposti takaisin ja ylikin. Tyhjäkäynnin rangaistuksena pysäköintivirhemaksu on aika laimea, voisi kiristääkin.

Go to Top