Muiden puolueiden todellisiin ympäristövalintoihin verrattuna Vihreät ovat omassa sarjassaan. Joskus kuitenkin tuntuu, että juuret ovat hukassa.

Esimerkiksi Helsingin metsien tehoparturointi on jatkunut käsittämättömästi, vaikka valtaa meillä on ollut. Suo- ja turvepäätökset ovat ulospäin vaikuttaneet lepsuilta kompromisseilta.

Ongelma kai on, että ympäristöpuolue voi olla monella tapaa: esimerkiksi Östersundomin kaavassa voi painottaa hyvää kaupunkirakennetta tai tehokasta joukkoliikennetta tai luonnon monimuotoisuutta.

Eniten kaipaan takaisin ”pieni on kaunista -ajattelua” Vihreisiin. Varapuheenjohtaja Jyrki Kasvikin sanoi HS:ssa, että luokkakoon rajoittaminen on vanhanaikaista. Ei ole. Jossain asioissa keskittäminen ja teknologia tuovat hyötyjä. Lasten tarpeet eivät ole niin suuresti muuttuneet – vaikka yhteiskunta on. Sama pätee myös rakentamiseen ja ympäristöön: insinöörimäinen tehoajattelu tuo tehokuutta, mutta monimuotoisuus ja luovuus kyllä kärsivät.