Helsinki laskee päivähoitopaikat väärin

Valtuusto otti neljä vuotta sitten tavoitteeksi päivähoitoryhmien pienentämisen, mikä tänä vuonna konkreettisesti näkyy päivähoitoryhmissä: pienimpien ryhmiin ei enää oteta joka kuukausi uusia lapsia, kun joku hoitoryhmässä täyttää kolme vuotta. Ryhmät eivät pienene hetkessä, mutta edetään oikeaan suuntaan. Olin esittämässä tätä hoitokertoimen muutosta sosiaalilautakunnassa. Isoimman päivähoitoa hiertävän ongelman Helsinki voisi korjata vaikka heti. Päivähoidon budjetointi perustuu lasten määrään vuoden viimeisenä päivänä, mitä peilataan edellisen kesän väestöennusteeseen. Väestöennuste laahaa hieman jäljessä, mutta suurin vaje päivähoitopaikoissa ei johdu väestöennusteen virheistä. Perusongelma on, että hoidossa olevat lapset on sovitettava budjettiraamiin eikä toisinpäin. Kun valtuuston varaama raha ei riitä kokopäivähoitoon kaikille, totuutta venytetään täysin epärealistisilla kerhopaikkatavoitteilla. Tämän sumutuksen on loputtava. Kaupunginhallitusryhmät päättivät viime kevään raamineuvotteluissa, missä olin mukana ryhmän neuvottelijana, että vuoden alusta aloittavan varhaiskasvatusviraston budjetti tehdään uusimpien ja luotettavimpien lapsiennusteiden mukaan. Näin ei ole tapahtunut: Kaupunginjohtaja Pajunen julkisti reilu viikko sitten budjettiesityksensä, jonka luvuista selviää, että nyt hoidossa olevien lasten määrä on sama kuin ensi vuodelle budjetoitu (19 500). Tämän vuoden ennuste, joka budjettikirjassa esitetään, on jo nyt lähtökohtaisesti pielessä. Sen lisäksi kerhopaikat on budjetoitu väärin, mistä tulee toiset 500 "ylimääräistä" lasta. Jo nyt on nähtävissä, että päivähoito ylittää budjetin ensi vuonna vähintään 1000 lapselle eli 11 miljoonalla. Siihen babyboom ja päivähoidon kysynnän kasvu päälle, niin taas ihmetellään, miksi päivähoitopaikkoja on varattu liian vähän. Jos kuvitteellisista luvuista luovuttaisiin, olisi päivähoidon budjettia nostettava kerralla roimasti. Luvuista puuttuu noin 1000 lasta, mikä nykyhinnoilla tarkoittaa noin 11-12 miljoonaa euroa. Tähän korjausliikkeeseen ei ole ollut halua hyvinäkään talousvuosina. Lakisääteinen palvelu on joka tapauksessa tarjottava ja ylityksiin on totuttu. Tarkistamalla hoidossa olevien lasten määriä eri hoitomuodoissa kaksi tai neljä kertaa vuodessa ja vertaamalla sitä edellisten vuoden trendeihin oltaisiin jo hyvin lähellä totuutta. Tällöin päivähoitopaikkoja ja niiden vaatimia tiloja varattaisiin helsinkiläisille lapsille riittävästi eikä koko ajan paikattaisi hölmöläisten peittoa kalliilla hätäratkaisuilla. Lapsille ja heidän perheilleen kestämätön budjetointitapa näkyy epävarmuutena hoitopaikan saamisesta tai ryhmäkoosta, virallisesti kuvattuna ’jatkuvasti nousevina tehokkuuslukuina’. Päivähoidon tuottavuus on jo noussut viime vuosina ennätykselliselle tasolle. Päivähoidon henkilökunnalle ja suunnittelulle se tarkoittaa ainaista selittelyä asiassa, mikä ei ole heidän syynsä. Jo tammikuussa tiedetään, ettei tavoitteita saavuteta. Lastensuojelun perusta on lasten kasvurauha päiväkodeissa ja kouluissa. Arkijärjen lisäksi asiasta on vahvaa tutkimusnäyttöä. Tällä tavalla ei kehitetä kestävää ja laadukasta päivähoitoa tässä kaupungissa.

2012-10-16T08:56:26+03:0014.10.2012|, , |

Päiväkoti Ogelin kauppakeskukseen

Viime viikolla sosiaalilautakunta päätti vuokrata Ogelin kauppakeskuksesta tilat päiväkodille. Päätöstä ennen saimme paljon vetoomuksia Oulunkylästä, ettei baarin viereen kauppakeskuksen perustettaisi päiväkotia, jolla ei edes ole omaa pihaa. Ulkoilu on tarkoitus järjestää viereisiin puistoihin: vastapäätä olevaan Mäkitorpan leikkipuistoon ja läheisiin pienempiin puistoihin. Äänestin päiväkodin puolesta päätöksessä, joka oli todella vaikea. Tila sinänsä Ogelin toisessa kerroksessa on suuri ja toimiva, mutta ei pihaton päiväkoti ostoskeskuksessa ole mitenkään optimaalinen. Optimaalinen ei ole myöskään nykyinen päivähoitopaikkojen pula. Lapset joutuvat matkustamaan kauas kotikulmiltaan täysissä aamubusseissa ja vanhempien työpäivää tuhrautuu kuljetuksiin. Myös Oulunkylässä olisi jouduttu ensi syksynä tarjoamaan eioota uusille hoitoon tuleville ilman lisätiloja.

2012-03-29T21:14:24+03:0028.03.2012|, |

Päivähoidon budjetoinnin vastattava todellista lapsimäärää

Helsingissä on huutava pula päiväkotitiloista. Yhden päivähoitoa hiertävän ongelman Helsinki voisi korjata vaikka heti. Helsingin budjetointitapa vaikeuttaa päivähoidon kestävää suunnittelua, jossa ollaan koko ajan jäljessä todellisuudesta. Ylityksiä on vuosia selitelty lapsiluvun yllätyksellisellä kasvulla. Tämän hokeminen kannattaa jo lopettaa. Väestöennuste tunnetaan, vaikka se laahaakin ajallisesti hieman jäljessä. Perusongelma on, että hoidossa olevat lapset on sovitettava budjettiraamiin eikä toisinpäin.

2012-03-20T18:57:18+02:0020.03.2012||

Päivähoidon ostopalveluista vihdoin päätös

Yksi valtuustokauden mittainen päätös saatiin valmiiksi tällä viikolla. Päivähoidon ostopalveluiden jatkosta päätös tehtiin tiistaina sosiaalilautakunnassa. Ostopalveluita vähennetään, mutta niitä voidaan käyttää, jos alueellinen tarve niin vaatii. Samalla yksityisen hoidon tukea korotettiin 40 eurolla kaikille sekä lisäksi 60 euroa niille, jotka saavat pienten tulojen vuoksi Kelan hoitolisää.

Päivähoidon ryhmäkoot lakiin

Suomen päivähoitolaki on vuodelta 1973 eli vuoden minua nuorempi. Laki on auttamatta vanhentunut eikä vastaa muuttuneen työelämän haasteisiin. Pitkään valmisteltu lakiuudistus on vihdoin toteutettava. Lasten näkökulmasta olennaisin muutos on tehtävä ryhmäkokoon, jotta lasten ihmissuhteiden pysyvyys ja jatkuvuus turvataan nykyistä paremmin.

2011-04-11T11:26:28+03:0010.04.2011|, |

Hollitupameininki pois päivähoidosta

Päiväkotien rauhattomuus ei synny yksinomaan suuresta ryhmäkoosta. Työelämän muutokset, osa-aikaisen hoidon lisääntyminen, muut tehtävät kuin lasten kanssa oleminen ja sijaisten puute aiheuttavat tunnelmaa, että ollaan kuin hollituvassa. Päivähoitolaki vuodelta 1973 on vihdoin syytä uudistaa. Rauhallista lapsuutta ei saa yksin ryhmäkoon määrittelyllä, mutta voi se tuoda jotain rotia kuntien touhuun.

2011-03-29T23:42:53+03:0029.03.2011||

Budjettikuria 2011

Ensi vuoden talousarvio on käyttötalouden säästöbudjetti, vaikka budjettineuvotteluissa lisätyt eurot menevät oikeisiin kohteisiin: joukkoliikenteeseen, lasten ja vanhusten palveluihin. Nyt turvataan kuitenkin juuri ja juuri nykytaso. Päivähoidon palvelu on lasten näkökulmasta huonontunut. Ainoa tapa, millä uusia lapsia on pystytty ottamaan alueen päiväkoteihin, on lisätty ryhmiin lapsia ja totta kai myös henkilökuntaa. Pienempien ryhmiin tämä on tarkoittanut uusia lapsia silloin, kun joku ryhmässä täyttää kolme vuotta. Valtuustokausi on kohta puolivälissä. Ryhmäkokojen pienentämiseen on löydyttävä poliittista tahtoa.

Tuli paha päivähoitokakku

Päivähoidon työntekijäjärjestöt haastoivat keskiviikkoiltana poliitikot miettimään, mikä estää muuttamasta käyttöastetavoitetta (93% ) lähemmäksi muiden kaupunkien keskiarvoa 85 prosenttia. Käyttöaste paukkuu, kun lapset jäävät flunssa-aallon ja isovanhempien vapaapäivien vuoksi pois hoidosta.

2011-01-21T21:47:59+02:0029.10.2010|, |
Go to Top