Tasa-arvoa tytöille

Libyan, Jemenin ja Egyptin kaaoksen valossa omat ongelmamme näyttävät niin pieniltä. Suomalaista köyhyyttä ja epäkohtia ei saa vähätellä. Meidän ongelmilla on maailman mittakaavassa yksi ratkaiseva ero: Suomen epäkohtiin on olemassa realistisia ja usein jopa yksinkertaisia ratkaisuja. Työssäni YK:n väestörahastossa kokeilimme uutta tapaa kannustaa perheitä pitämään tytöt opintiellä: perhe sai lahjaksi vuohen.

2011-03-19T13:33:50+02:0019.03.2011|, , |

Parempaa infoa ip-kerhoista

Pienten koululaisten iltapäiväkerhoja on Helsingissä liian vähän. Ip-paikkoja eka- ja tokaluokkalaisille on saatava lisää, mikä vaatii jonkun verran rahaa mutta ei paljon. Valtionosuudet ja palvelumaksut korvaavat iltapäivähoidosta merkittävän osan. Myös tiedotusta ip-kerhoista on parannettava. Viime vuonna tein lukuisia puhelinsoittoja opetusvirastoon ja ehdotin, että tieto kerhopaikoista ja paikkojen myöntämisen kriteereistä pitää olla selvemmin esillä. Tänä vuonna pääsin testamaan oman ekaluokkalaiseni kautta, onko mitään tapahtunut. Ei ole. Tein siis valtuustoaloitteen.

2011-01-22T14:48:11+02:0009.09.2010|, |

Loppu lapsia erotteleville uskonnon tunneille

Peruskoulun tuntijakoa selvittänyt työryhmä ehdotti uutta oppiainetta, etiikkaa. Yhteinen etiikan tunti kuulostaa hyvältä, mutta parempi tavoite on muuttaa tunnustuksellinen uskonnonopetus ja erilliset ryhmät yhteiseksi etiikan ja uskontojen historian oppiaineeksi. Yhteistä pohdintaa, ei erotteluja.

2011-01-22T22:06:41+02:0013.06.2010|, |

Lakkautuslistoja pyramidin huipulta

Valtuusto keskusteli tänään palveluverkkojen kehittämisestä, Pajusen listasta tai millä nimellä tämä puolen vuoden vääntöä halutaan kutsua. Lakkauttamisia vielä vaikeampi asia Helsingille näyttää olevan keventää hallintoa ja keksiä uusia toimintatapoja, jotka säästäisivät rahaa. Jotain hyvää tästä prosessista tuli. Lautakunnat ja virastot keskustelivat keskenään. Vapautuvien tilojen uutta käyttöä ja yhteiskäyttöä etsittiin aktiviivisesti.

2011-01-22T22:19:28+02:0002.06.2010|, |

Niukkuuden miljoonat lastensuojeluun ja opetukseen

Helsingin pitää tiukan talouden vuosina kiristää menojaan, mutta ei pidä vähentää väärästä päästä. Sitä reseptiä kokeiltiin tarpeeksi 90-luvun lamassa. Menolisäysten kohdentumiseen olen erityisen tyytyväinen. Lasten ei pidä joutua laman sijaiskärsijöiksi eikä vanhustenhoidon laitoksia voida purkaa panostamatta kotihoitoon.

2011-01-22T23:28:04+02:0029.03.2010|, , |

Kasvisruoka – mikä haloo

Äänestin valtuustossa kasvisruokapäivän puolesta. Sillä lisätään kaksi kasvisruokapäivää viiden viikon ruokalistaan. Mielestäni kasvisruuan pientä lisäämistä puoltavat terveys- ja ilmastosyyt - onhan joukkoruokailu muutenkin suunniteltu ravinto-oppaan suositusten mukaan. Mikä tässä oli niin vaikeata? Itse syön lihaa, vaikka on vegeilyä tullut kokeiltua kuten hennavärjäystäkin. Vastakkainasettelu tuntuu kaukaiselta vastakkainasettelulta.

2011-01-22T22:57:41+02:0005.03.2010|, |
Go to Top