Valtuusto keskusteli tänään palveluverkkojen kehittämisestä, Pajusen listasta tai millä nimellä tämä puolen vuoden vääntöä halutaan kutsua.

Istuin eilen koulun johtokunnassa ja kuulin taas kerran esimerkin siitä, mihin Helsinki käyttää rahaa. Ensin korjattiin kaapit, jotka revittiin irti kun korjattiin sähkövedot, jotka revittiin irti kun tehtiin putki- ja ilmanvaihtoremontti. Nyt korjataan teknisen työn luokka, jolloin taas revitään puoli koulua auki – tämä olisi voitu tehdä vuoden evakkovuoden aikana mutta ei istunut siihen suunnitelmaan. Tämän peruskorjauksen lasku on lähes puoli miljoonaa euroa.

Palveluverkkojen tarkastelussa oli kaksi suurta ongelmaa. Valittiin virkamiestyönä valmistelu lista, jota edes virastojen virkamiehet eivät tunnustaneet valmistelleensa. Keskityttiin lähtökohtaisesti palveluiden kuoriin, tiloihin, kun väistämättä asiantuntijalautakunnat ja kaupunkilaiset joutuivat tarkastelemaan myös palvelua: kuuluuko vanhusten harrastustoimintaan kuulua puutyöluokka ja hirsitalon pihapiiri kesäjuhlia varten, mikä on ala-asteen oppilaille sopiva koulumatka ja miten suuriksi opetuksen ryhmäkoot voivat kasvaa mahdollisten koulujen yhdistämisten jälkeen.

Toisaalta kompastuttiin ajatukseen, että kun asukkaat kuitenkin vastustavat, tuodaan varmuuden vuoksi ylimitoitettu lista. Kaupunkilaiset saatiin kyllä kadulle. Petrattavaa löytyy, että Helsinki ymmärtää miten kaupunkilaiset saadaan osallistumaan, tuntemaan itsensä osalliseksi. Verkkopalaute oli hyvää harjoitusta, mutta hallinnon pyramidin madaltamista tulee tehkä kaikin mahdollisin keinoin. Asukas ei ole asiakas.

Valtuustostrategiaan perustuva lause sisältää edelleen väärän mittarin. Siinä lukee: ”palveluverkko sopeutetaan väestökehityksen mukaiseksi ja väestöltään vähenevien palvelujen palveluverkkoa supistetaan.”
Pitäisi puhua alueen palvelutarpeesta, joka tietenkin voi muuttua väestön ikääntyessä, muuttaessa pois tai lapsiperheiden löytäessä alueen uudestaan. Meidän on kehitettävä parempia mittareitakoulujen kapasiteettilaskelmiin sekä välineitä väestön ikärakenteen ja palvelutarpeen määrittelyyn. Tätä kehittämistä ei tule tehdä ainoastaan kartan, viivottimen ja laskimen kanssa.

Vanhojen ja uusien alueiden asettaminen vastakkain ei lisää osallisuutta eikä tuota parempaa lopputulosta. Rahaa on rajallinen määrä mutta esimerkiksi kirjastojen tai leikkipuistojen osalta ei voida lähteä nollasummapelistä. Jos lapset ovat vähentyneet puistosta, ei puistoon ehkä tarvita kokopäivästä puisto-ohjaajaa tai ainakaan kolmea, vaan tilojen käyttöä pitää tehostaa esimerkiksi alueella toimivien järjestöjen kanssa, kuten sosiaalilautakunta on esittänyt. Lakkauttamisia vielä vaikeampi asia Helsingille näyttää olevan keventää hallintoa ja keksiä uusia toimintatapoja, jotka säästäisivät rahaa.

Jotain hyvää tästä prosessista tuli. Lautakunnat ja virastot keskustelivat keskenään. Vapautuvien tilojen uutta hyödyntämistä ja yhteiskäyttöä selvitettiin. Toivottavasti tästä jäi pysyviä toimintatapoja.

Keskustelussa kokoomuslaiset valtuutetut toivoivat laajempia lakkautuksia, kun ”Helsinki kulkee nyt Kreikan tietä”. Äänestykset asiasta tehdään valtuustossa kahden viikon kanssa.