Ulkoleikit kunniaan ja ulkovalaistus kuntoon
Tänään oli hyvä ilta lasten ulkoleikkien kannalta. Esitin tänään valtuustossa pontta Anu Korppi-Koskelan (vihr.) tekemään aloitteeseen, jossa ehdotettiin päiväkotien ja leikkipuistojen ulkovalaistuksen parantamista. Ponnessa esitettiin, että kaikille päiväkodeille tehdään kysely ulkovalaistuksen puutteista sekä kiinteisöhuolto kiinnittää erityishuomiota ulkovalaistuksen tarkistuksiin. Vastaus aloitteeseen oli tyypillisen nihkeä; päiväkodeilla on jo nyt mahdollisuus huomauttaa Tilakeskuksen kiinteistönhoidolle, jos ulkovalaistuksessa on epäkohtia. Vetosin valtuustoon, että tämä ei riitä. Se mahdollisuus on jo nyt. Lähes pimeitä leikkipaikkoja löytyy ympäri kaupunkia. Esimerkiksi Oulunkylän Seurahuoneen edessä oleva leikkipuisto on kuulemani palautteen mukaan hyvä puisto, mutta valaistus on aivan riittämätön. Puolet vuodesta sitä on lähes mahdotonta käyttää iltaisin. Pikkulapsiperheissä ne illat ovat tunnetusti joskus pitkiä ja energiaa on saatava purkaa, etteivät sekä lapset ja aikuistet hypi seinille.
Mitä Helsingin vanhustenhoidolle pitäisi tehdä?
Vastaukseni Oulunkyläinen –lehden haastatteluun vanhustenhoidosta: 1. Millä tavalla Sinä osallistut vanhusten asioiden hoitoon Helsingissä? Olen kaupunginvaltuutettu, sosiaalilautakunnan jäsen, toisen aikuispalveluiden muutoksenhakujaoston puheenjohtaja (käsittelee mm. muutoksenhaut vammais- ja sosiaalihuollon kuljetuspalvelupäätöksiin) ja nyt virastojen yhdistyessä muutosta valmistelevan kaupunginhallituksen sosiaali- ja terveysjaston varajäsen. Olen Helsingin Vihreiden sosiaali- ja terveyspoliittisen työryhmän puheenjohtaja. 2. Mitä mieltä olet Helsingin vanhustenhoidosta yleensä? Parannettavaa on. Hyvää on mm. monipuolisten vanhustenkeskusten idea, josta saa yhdeltä luukulta kunnon mukaan hyvin erilaisia palveluja: päivätoiminta, kuntoutus, kotihoito ja palveluasuminen Parannettavaa on myös paljon: hoitoketjut kuntoon, oikeanlaisia laitospaikkoja heille, jotka eivät kotona enää pärjää, omaishoidettaville lisää lyhytaikaisia paikkoja, päivätoimintaan ei pitäisi olla lainkaan jonoa, kotihoitoon lisää aikaa. 3. Mitä mieltä olet laitoshoidosta? Laitoshoitoa tarvitaan, sillä useimmat meistä jossain vaiheessa elämää tarvitsevat hoitoa, mitä ei voi enää antaa kotona. Laitoshoidon laatua on hitaasti parannettu koko ajan ja sitä on jatkettava: kohti yhden hengen huoneita ja ryhmäkoteja.
Lisää lähipäiväkoteja
Järjestin tänään yhdessä Sirkku Ingervon (vihr) kanssa keskustelutilaisuuden päivähoidosta leikkipuisto Arabiassa. Aiheena oli, mistä lisää lähipäiväkoteja. Mukana keskustelussa oli myös päivähoidon johtaja Satu Järvenkallas. Lähipäivähoidolla tarkoitan hoitopaikkaa kävelymatkan päässä kotoa - josta on selviydyttyvä myös rattaita lumihangessa työntäen tai isomman sisaruksen kävellessä tai pyöräillessä vierellä. Helsingissä on hyvät joukkoliikenneyhteydet, mutta ei päivähoitopaikkaan vieminen saa pidentää entisestään työmatkaan kuluvaa aikaa. Varttikin on paljon, puoli tuntia liikaa. Kesällä sain viestin koulukaverilta, joka oli saanut hoitopaikan Punavuoresta. Perhe asui Arabianrannassa eikä työpaikka ollut lähelläkään Punavuorta. Samaa tarinaa on kuulunut eri puolelta kaupunkia. Hoitopaikka lähempää kotia onneksi löytyi. Suurin syy paikkapulaan johtuu kroonisesta rahapulasta, kun päivähoidon määrärahat on mitoitettu joka vuosi kaupungin laskuvirheen vuoksi liian pieniksi. Hoitopaikat ja lapset eivät myöskään kohtaa, kun vuosikausia päivähoidon tilainvestointeja lykättiin tai jätettiin tekemättä. Nyt tilanne on päivähoidon johtajan Järvenkallaksen mukaan parempi kuin vuosiin ja uusia tilahankkeita on käynnissä. Jotain olemme siis saaneet sosiaalilautakunnassa aikaan. Paljon on vielä tehtävää.
Palvelua på svenska
Sosiaali- ja terveysvirastojen yhdistyessä ruotsinkielisisiä palveluja ei enää hoideta erikoisyksiköissä. Ainakin sosiaalivirastossa ruotsinkielisten sosiaalipalvelut on ollut päivähoidon lähdettyä opetusvirastoon todella pieni ja haavoittuvainen yksikkö. Olen seurannut läheltä yhtä vammaispalvelupäätöstä, jota hakija joutui odottamaan kuukausia, lähes vuoden. Näin ei saa olla. Ruotsinkielisten palvelujen erityiskysymykset eivät saa myöskään kadota uuden jättiviraston suomenkieliseen valtavirtaan. Palveluja on saatava Helsingissä kahdella kielellä (tarkasti ottaen kolmella: Helsinki on Suomen suurin saamenkielinen kaupunki). Tässä vaiheessa yleensä joku älähtää, että ruotsinkieliset haluavat erityispalveluja. Olen suomenkielisestä perheestä, mutta syntyperäisenä helsinkiläisenä tuttavissa ja ystävissa on aina ollut ruotsinkielisiä. Harva ehkä tietää, miten pitkät koulumatkat monella ruotsinkielisellä koululaisella on tai miten harvassa tässä kaupungissa on ruotsinkielisiä päiväkoteja. Tai miten vähän vanhusten kotihoidossa on ruotsinkieltä taitavia ammattilaisia. Eniten huolissani olen kielitaitoisen henkilökunnan puutteesta.
Pienet oppilasryhmät säilytettävä Helsingin kouluissa
Lähdin perheen kanssa syyslomailemaan ja jätin vaalikampanjan pariksi päiväksi tauolle. Kaikki meidän perheessa ovat loman tarpeessa. Keskimmäinen meni tänä vuonna kolmannelle. Olemme taas muistaneet, mitä siirtymä kolmennelle tarkoittaa. Uusi opettaja, osin uudet luokkakaverit, uusia aineita, kielenopinnot alkavat. Nyt rullaa, mutta alku oli taas opettelemista meille kaikille. Viime lauantaina Pakilan ala-asteella vietettiin kodin ja koulun yhteistyöpäivää. Lapset juoksivat sukkulaviestiä ja keräsivät rahaa Plan-kummilapsille; aikuiset kävelivät ja yrittivät pysyä yhteislauluissa mukana. Yhtä leppoisaa kouluarkea ei esitelty HS:ssa sunnuntaina. Vakavasti sairaat lapset ja nuoret odottavat hoitoa kuukausia ja kouluun voi tulla aina – oli kunnossa tai ei. Artikkeli jäi pyörimään päähän.Työpaikan lounaspöydässä kysyttiin, mistä lasten aggressivisuus johtuu. Sen kun tietäisi. Muistan kuitenkin selvästi, että mennessäni vaihto-oppilaaksi Kaliforniaan 1989 ajattelin, että lapset siellä olivat erilaisia kuin Suomessa. Olin aktiivi-partiolainen ja sudenpentujohtaja, joten tuntumaa oli. Yhdysvaltalaislapset olivat levottomia, suuttuivat herkästi ja keskittymiskyky oli erilainen kuin suomalaislapsilla. Nyt tuntuu, että levottomuus on lisääntynyt Suomessakin.
Saavutuksiani kaupunginvaltuutettuna
Tässä muutamia konkreettisia esimerkkejä saavutuksistani: Ehdotuksestani sosiaalilautakunta laittoi huippukalliin Apotti-hankkeen uuteen valmisteluun. Olen ollut mukana erilaisissa tietojärjestelmähankkeissa ja työssäni THL:ssä rakennamme Lesothoon ensimmäistä kattavaa potilastietojärjestelmää. Olin mukana ehdottamassa, että päiväkotien ns. hoitokerroin muuttui vihdoin tänä vuonna niin, ettei alle kolmivuotiaiden ryhmään voi enää ottaa uusia lapsia jonkun ylittäessä tuon ikärajan. Ryhmä pysyy pidempään pienenä eikä siellä ole niin suurta vaihtuvuutta. Pysyvyys on pienimmille olennaista. Ehdotuksestamme sosiaalilautakunnassa vanhusten palveluasumisen käyttövara nostettiin 200 eurosta 250 euroon. (Vähintään sen on siis jäätävä asukkaan käyttöön.) Ehdotuksestani valtuusto päätti (yhtä ääntä vaille yksimielisesti) selvittää Kruunuvuorenrannassa pientalotonttien (townhouse) ryhmärakentamista. Ryhmärakentamisesta minulla on omaa kokemusta Viikistä, josta voitimme aikoinaan ekologisen rakentamisen kilpailussa rivitalotontin. Opiskelukaupungissani Berliinissä ryhmärakentamisella on hillitty grynderien hinnankorotuksia.
Helsinki laskee päivähoitopaikat väärin
Valtuusto otti neljä vuotta sitten tavoitteeksi päivähoitoryhmien pienentämisen, mikä tänä vuonna konkreettisesti näkyy päivähoitoryhmissä: pienimpien ryhmiin ei enää oteta joka kuukausi uusia lapsia, kun joku hoitoryhmässä täyttää kolme vuotta. Ryhmät eivät pienene hetkessä, mutta edetään oikeaan suuntaan. Olin esittämässä tätä hoitokertoimen muutosta sosiaalilautakunnassa. Isoimman päivähoitoa hiertävän ongelman Helsinki voisi korjata vaikka heti. Päivähoidon budjetointi perustuu lasten määrään vuoden viimeisenä päivänä, mitä peilataan edellisen kesän väestöennusteeseen. Väestöennuste laahaa hieman jäljessä, mutta suurin vaje päivähoitopaikoissa ei johdu väestöennusteen virheistä. Perusongelma on, että hoidossa olevat lapset on sovitettava budjettiraamiin eikä toisinpäin. Kun valtuuston varaama raha ei riitä kokopäivähoitoon kaikille, totuutta venytetään täysin epärealistisilla kerhopaikkatavoitteilla. Tämän sumutuksen on loputtava. Kaupunginhallitusryhmät päättivät viime kevään raamineuvotteluissa, missä olin mukana ryhmän neuvottelijana, että vuoden alusta aloittavan varhaiskasvatusviraston budjetti tehdään uusimpien ja luotettavimpien lapsiennusteiden mukaan. Näin ei ole tapahtunut: Kaupunginjohtaja Pajunen julkisti reilu viikko sitten budjettiesityksensä, jonka luvuista selviää, että nyt hoidossa olevien lasten määrä on sama kuin ensi vuodelle budjetoitu (19 500). Tämän vuoden ennuste, joka budjettikirjassa esitetään, on jo nyt lähtökohtaisesti pielessä. Sen lisäksi kerhopaikat on budjetoitu väärin, mistä tulee toiset 500 "ylimääräistä" lasta. Jo nyt on nähtävissä, että päivähoito ylittää budjetin ensi vuonna vähintään 1000 lapselle eli 11 miljoonalla. Siihen babyboom ja päivähoidon kysynnän kasvu päälle, niin taas ihmetellään, miksi päivähoitopaikkoja on varattu liian vähän. Jos kuvitteellisista luvuista luovuttaisiin, olisi päivähoidon budjettia nostettava kerralla roimasti. Luvuista puuttuu noin 1000 lasta, mikä nykyhinnoilla tarkoittaa noin 11-12 miljoonaa euroa. Tähän korjausliikkeeseen ei ole ollut halua hyvinäkään talousvuosina. Lakisääteinen palvelu on joka tapauksessa tarjottava ja ylityksiin on totuttu. Tarkistamalla hoidossa olevien lasten määriä eri hoitomuodoissa kaksi tai neljä kertaa vuodessa ja vertaamalla sitä edellisten vuoden trendeihin oltaisiin jo hyvin lähellä totuutta. Tällöin päivähoitopaikkoja ja niiden vaatimia tiloja varattaisiin helsinkiläisille lapsille riittävästi eikä koko ajan paikattaisi hölmöläisten peittoa kalliilla hätäratkaisuilla. Lapsille ja heidän perheilleen kestämätön budjetointitapa näkyy epävarmuutena hoitopaikan saamisesta tai ryhmäkoosta, virallisesti kuvattuna ’jatkuvasti nousevina tehokkuuslukuina’. Päivähoidon tuottavuus on jo noussut viime vuosina ennätykselliselle tasolle. Päivähoidon henkilökunnalle ja suunnittelulle se tarkoittaa ainaista selittelyä asiassa, mikä ei ole heidän syynsä. Jo tammikuussa tiedetään, ettei tavoitteita saavuteta. Lastensuojelun perusta on lasten kasvurauha päiväkodeissa ja kouluissa. Arkijärjen lisäksi asiasta on vahvaa tutkimusnäyttöä. Tällä tavalla ei kehitetä kestävää ja laadukasta päivähoitoa tässä kaupungissa.
Ryhmärakentamista Kruunuvuorenrantaan
Esitykseni Kruunuvuorenrannan townhouse-tonttien osoittamisesta ryhmärakentamiseen meni tänään kaupunginvaltuustossa yhtä ääntä vaille yksimielisesti läpi. Aika poikkeuksellista, hienoa! Tarkalleen ottaen esitys meni näin: Hyväksyessään Kruunuvuorenrannan kaavan kaupunginvaltuusto edellyttää, että townhouse-tonttien soveltuvuus ryhmärakentamiseen selvitetään. Ryhmärakentaminen voi olla omistamista, vuokra-asumista, asumisoikeutta tai sen voi omistaa osuuskunta. Olennainen ero on, että se rakennetaan omaan käyttöön, omaksi asunnoksi. Varsinaisina rakennuttajina voivat olla tulevat asukkaat tai rakennuttajakonsultti, joita on pääkaupunkiseudulla useita. Helsingissä asuminen on liian kallista, liian monotonista ja liian isojen gryndereiden kynästä. Esimerkiksi Berliinissä ryhmärakentamista on vähitellen muodostunut varteenotatteva kilpailija tavanomaiselle asuntotuotannolle. Siten se on nostanut laatutasoa, estänyt rakennuskustannusten nousua ja lisännyt asumisen monimuotoisuutta. Hampurissa ryhmärakentamista on tuettu voimakkaasti mm. tarjoamalla neuvontaa. Aika monessa Keski-Euroopan kaupungissa ryhmärakentamiseen on satsattu huomattavasti enemmän kuin Helsingissä. Kyllä meilläkin tehdään, mutta jotenkin niin vähän ja hitaasti. Helsinkiin on etsitty uusia kaupunkipientalotyyppejä mm. townhouse-kilpailulla. Onnistuessaan kaupunkipientalot monipuolistaisivat asuntokantaa. Kaikista kaupunkipientaloista en ole ollut valmiina yhtä innostunut. Esimerkiksi tällä hetkellä Kalasatamassa myynnissä olevien kaupunkihuviloiden hinta alkaa kahdeksikolla ja hipoo miljoonaa.
Lastensuojelun rautaiset nuoret kehittäjät
Olin mukana järjestämässä Helsingin Vihreiden sosiaali- ja terveyspoliittisen työryhmän keskusteluiltaa "Mitä jokaisen päättäjän tulisi tietää lastensuojelusta". Illan tärkeimmät puheenvuorot tulivat nuorilta kehittäjiltä, lastensuojelun kokemusasiantuntijoilta, joilla on omakohtaista kokemusta lastensuojelusta. Nämä aktiiviset nuoret ovat olleet jo tapaamassa peruspalveluministeriä, Valviraa ja puhuneet Finlandiatalossa 800 lastensuojelun ammattilaiselle, miten työtä tehtäisiin paremmin. Aivan rautaista porukkaa! Nuorilla oli lista hyviä ja konkreettisia ehdotuksia esimerkiksi * Sosiaalityöntekijät käymään kouluilla ja kertomaan työstä, ettei se olisi iso peikko. * Läheisneuvonpito rutiiniksi. * Apua ongelmiin ajoissa: kouluihin, neuvolaan jne. * Lisää valvontaa lastensuojelun sijoituksiin, etenkin perhesijoituksiin. * Lisää vastuuta lastensuojelussa heille, jotka ovat lasten ja nuorten kanssa joka päivä eikä kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä sosiaalityöntekijä. Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskuksen Soccan vetämä Nuoret kehittäjät on parivuotinen hanke, jota kuunnellessa mietin, miksi vasta nyt tämä keksittiin. Nuorten puutteeksi huomaamaa infoa lastensuojelulapsille lasten oikeuksista ollaan jo tekemässä. Tätä mallia pitää levittää ja saada myös konkreettisia parannuksia, ettei todellisten asiantuntijoiden rooli jää vain kommentaattoriksi. Lastensuojelun stigman poistamiseen voi jokainen meistä osallistua. Milloin lastensuojelun neuvolasta tulee yhtä normaali asia kuin terveysneuvolaan meno? Milloin mielen ja henkisen olon vointi on yhtä tärkeää kuin lapsen kasvamat sentit tai nuoren koulusta saamat koenumerot?
Apotti palautettiin yksimielisesti
Sosiaalilautakunta päätti tänään yksimielisesti palauttaa hankinnan uudelleen valmisteluun. Tänään oli hyvä päivä. Olen vääntänyt neljä vuotta sosiaaliviraston omien asiakastietojärjestelmien kehittämisestä (niiden hinnasta ja riippuvuudesta yhteen toimittajaan, jonka kanssa on tehty todella pitkä puitesopimus). Välillä on tuntunut, että puhun lautakunnassa itseni kanssa ja lyön ihan väkisin päätäni seinään. Olin todella yllättynyt, kun lautakunta lähti yksimielisesti mukaan esitykseeni. Myöskään kaupunginhallitus ei aio alistaa päätöstä päätettäväksi. Nyt siis tehdään selvitykset rauhassa ja asia palautuu toivottavasti tämän syksyn aikana lautakuntaan. Keskeisin riski Apotissa on järjestelmän ostaminen yhtenä könttänä. Olin muutama viikko sitten työmatkalla Lesothossa johtamassani terveydenhuollon kehitysprojektissa, jossa maahan rakennetaan valtakunnallinen potilastietojärjestelmä. Mainitessani Helsingin selvittävän kokonaispalvelun ostamista ensimmäinen kommentti projektimme potilastietojärjestelmien asiantuntijalta oli: "Helsinki has then money, it's gonna cost you millions and millions". Yep.