Miksi olen ehdolla?

Olen innokkaana ehdolla jatkamaan työtä valtuustossa. Seuraavien neljän vuoden aikana Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät pois kaupungilta. Maakuntauudistuksen myllerryksessä on huolehdittava helsinkiläisten palveluiden laadusta. Kahdeksan vuoden kokemuksestani valtuustossa, kaupunginhallituksessa ja sosiaalilautakunnassa on tässä hyötyä. Toinen syy asettua uudelleen ehdolle ovat koulut, päiväkodit ja helsinkiläiset lapset. Varhaiskasvatuksen arvotus ja siihen investoiminen on parantunut huomattavasti, mutta Helsingissä on yhä tehtävää ennen kuin voimme ylpeästi sanoa, että jokaisessa koulussa, päiväkodissa ja leikkipuistossa lapset saavat maailman parhainta opetusta ja kasvatusta. Laatuun on panostettava, samoin rakennusten peruskorjauksiin. Sivistyksestä tulee kuntien tärkein tehtävä.

Valtuustopuheeni yleiskaavasta

Yleiskaavassa on paljon hyvää: tiivistyvä kaupunki ja asunnot, joita Helsinki todella tarvitsee. Kattavaan pitkittäisiin ja poikittaisiin yhteyksiin ja nopeisiin pikaratikkaverkostoon perustuva kaupunki, jossa liikkuminen ei perustu autoihin vaan joukkoliikenteeseen. Uutta rakentamista suunnitellaan sisääntuloväylien varsille, uusille asuntorakentamisalueille ja kaikkialle, missä voidaan tiivistää. Yleiskaavassa on myös helsinkiläistä luontoa säästäviä asioita. Metsäverkostosta tehtiin oikeusvaikutteinen mikä turvaa ekologisia yhteyksiä. Kartalle on piirretty suojelualueet, joissa luontoarvojen merkittävä heikentäminen on laitonta. Vaikka tavoitteena on tiivistämällä nimenomaan säästää viheralueita ja ohjata kaupungin kasvu muualle, Keskuspuistoa yleiskaavaehdotus kiistatta kaventaa, kun Hämeenlinnanväylän bulevardi ja metsä asettuvat vierekkäin ja vastakkain.

Vaaliteemoistani

Neljänä valtuutetun vuotena olen oppinut paljon Helsingistä ja vaikuttamisesta. Minua ei ole valittu nyökkäämään kritiikittömästi virkamiesten päätöksille. Olen pyrkinyt perehtymään asioihin ja muodostamaan oman kantani. Aina en ole ollut samaa mieltä omankaan puolueen kanssa. Olen kuitenkin saanut kiitosta yhteistyöstä. Uskon itsekin, että olen vahvimmillani yhteistyössä muiden kanssa. Helsingissä asiat muuttuvat hitaasti. Haluaisin jatkaa työtä, jonka olen oppinut. Olen valmis ajamaan aktiivisesti: * pienempiä päiväkoti- ja opetusryhmiä * vanhus- ja terveyspalveluissa hyvää hoitoa tuloista riippumatta * joukkoliikenteessä parannusta poikittaisiin yhteyksiin * eläviä esikaupunkeja: lähipalveluita kohtuuetäisyydelle kaikkialla Ehdokasnumeroni on 1033.

Vaaliteemoistani kuntavaaleissa 2012

Neljänä valtuutetun vuotena olen oppinut paljon Helsingistä ja vaikuttamisesta. Minua ei ole valittu nyökkäämään kritiikittömästi virkamiesten päätöksille. Olen pyrkinyt perehtymään asioihin ja muodostamaan oman kantani. Aina en ole ollut samaa mieltä omankaan puolueen kanssa. Olen kuitenkin saanut kiitosta yhteistyöstä. Uskon itsekin, että olen vahvimmillani yhteistyössä muiden kanssa. Helsingissä asiat muuttuvat hitaasti. Haluaisin jatkaa työtä, jonka olen oppinut. Olen valmis ajamaan aktiivisesti: * pienempiä päiväkoti- ja opetusryhmiä * vanhus- ja terveyspalveluissa hyvää hoitoa tuloista riippumatta * joukkoliikenteessä parannusta poikittaisiin yhteyksiin * eläviä esikaupunkeja: lähipalveluita kohtuuetäisyydelle kaikkialla Ehdokasnumeroni on 1033.

Sörnäisistä Ruskeasuolle

Työpaikkani muutti pari viikkoa sitten Sörnäisten Lintulahdesta kivihiilikasan kainalosta Ruskeasuolle. Olen viikon verran kulkenut kotoa Pirkkolasta uuteen suuntaan Mannerheimintien päähän julkisilla, kun työmatkalta saatu flunssa esti pyöräilemisen. Pyörämatka Keskuspuiston läpi ratsastushalleille onkin aivan unelma ja tänä vuonna yritän, jos intoa riittäsi pyöräillä talvellakin. Yleensä olen mamoillut bussikyytiin viimeistään lokakuun sateissa. Arkeen urautunut kaupunkilainen näkee uusia asioita, kun on pakotettu uusiin reitteihin. Aiemmin en katsonut aikatauluja, kun Maunulan pysäkiltä pääsi ainakin viidellä eri linjalla Sörnäisiin. Mannerheimintielle mennessä linja 63 Paloheinästä jurnuttaa niin hitaasti Maunulan läpi, että päädyn optimoimaan toista kautta. Jokerilla tai muilla poikittaislinjoilla (51, 52) pääsee Hämeenlinnanväylälle ja vaihdan siitä ekaan Helsingin, Espoon tai Vantaan bussiin. Aamuruuhkissa olen ihmetellyt, miten Jokeri on tupaten täynnä, hyvä kun mahtuu entisen Pirjon krouvin kohdalta sisään. Kun hyppään Hämeenlinnanväylältä seutuliikenteen linjoihin, ne ovat poikkeuksetta puolityhjiä pahimpaan ruuhka-aikaan. Mikä on oikein vikana?

2012-09-25T09:21:19+03:0025.09.2012||

Raide-Jokerin kaavoitus alkaa

Puhuin tänään valtuustossa Raide-Jokerista, tässä kaupungissa on joskus myös hyviä uutisia. Valtuusto päättää tänään Raide-Jokerin hankesuunnittelun ja kaavoituksen käynnistämisestä. Lisäksi käynnistetään koko Raide-Jokerin kehityskäytävän maankäytön suunnittelu. Kyseessä on tärkeä hanke, jota kukaan ei vastusta - mutta vastaavasti myös investoinnit poikittaisliikenteeseen ovat jääneet vuosikymmeniä muiden jalkoihin. Onneksi suunta on muuttumassa. Raide-Jokeri parantaa yhteyksiä ja matkustamismukavuutta poikittaisliikenteessä eli juuri siellä, missä joukkoliikenteen osuus on ollut surkean matala.

2012-09-03T14:00:52+03:0029.08.2012||

Mitä tökkivälle junaliikenteelle pitäisi tehdä?

Rataverkon ylläpidon ja kunnostamisen määrärahoja on nostettava. Investointien vaikutus tulee näkymään valitettavan hitaasti, kun rataverkko on jätetty liian pitkään ränsistymään. Pikaisia paraennuksia VR:ltä ja ratahallintokeskukselta on saatava. Olen valmis myös harkitsemaan lähijunaliikenteen avaamista vaiheittain ja perusteellisen valmistelun jälkeen kilpailulle.

2011-02-22T21:19:57+02:0022.02.2011||

Mitä tehdä autojen tyhjäkäynnille?

Tyhjäkäynnin valvontaa on ollut tällä viikolla tehostetusti. Pysäköinninvalvonnan lisääminen on kunnille hyvä investointi: ainakin Helsingissä siihen sijoitetut rahat on saatu helposti takaisin ja ylikin. Tyhjäkäynnin rangaistuksena pysäköintivirhemaksu on aika laimea, voisi kiristääkin.

2011-02-19T23:03:38+02:0019.02.2011||

Mitä mieltä olet Pisara-radasta?

Pisara tarvitaan. Luin kyllä huolella myös vastakkaiset perustelut esimerkiksi päärautatieaseman siirtämiseksi vihdoin oikeasti Pasilaan. Edelleen sitä vaihtoehtoa pitää tutkailla, mutta on selvää, että ratapihan ahtaus Pasilan ja Rautatieaseman välillä pitää ratkaista.

2011-01-22T14:04:46+02:0022.01.2011||

Ruuhkamaksuilla säästetään turhat investoinnit

Olin Autottomana päivänä 22.9. HSL:n järjestämässä tilaisuudessa. HSL esitteli siellä laskelmia, joiden mukaan pelkästään väyliä ja raiteita rakentamalla ei saada vuorokaudessa henkilöautoilla ajettavia kilometrejä laskuun - vaan että ainoa toimiva tapa vähentää autoilua on ruuhkamaksut.

2011-01-21T21:32:59+02:0029.09.2010||
Go to Top