Yksityistämisen ideologioista yhteistyöhön

Yksityistäminen vai ulkoistaminen - mikä demarien virittämä vaalisoppa! Sote-uudistuksen kanssa tällä on vähän tekemistä, sillä järjestämisvastuu säilyy tulevaisuudessakin kunnilla. Jos demarit ylikorostavat ideologiaa, kokoomus yrittää peitellä omaansa. Jyrki Katainen väitti eilen tentissä, ettei yksityisen suosiminen ole kokoomukselle ideologinen kysymys. Tarkistakaa rakkaat äänestäjät, mitä kokoomus on Helsingissä ajanut. Oma kantani on, ettei yksityinen ole aina parempi vaihtoehto kuin julkinen - eikä julkinen aina parempi kuin yksityinen. Sekä kokoomus että demarit ovat jumittuneet näiden kahden akselin väliin. Vihreille tärkeintä on vahva oma palvelutuotanto ja osaaminen. Sitä voidaan tarvittaessa täydentää eli tehdä järjestöjen ja yritysten kanssa yhteistyötä. Tämä on realistista ja käytännönläheistä eikä ideologian sanelemaa. Myös Ville Niinistö on todennut hyvin vaalikeskusteluissa, että kuntien on säilytettävä osaaminen keskeisissä palveluissa itsellään eikä ulkoistettava sitä pois.

2012-10-26T11:39:48+03:0026.10.2012|, |

Kohti palvelustrategiaa

Vihreät eivät kannata tai vastusta yksityistämistä ideologisesti, vaan kysymykseen on suhtauduttu käytännönläheisesti. Myös kilpailuttamiseen ja yksityistämiseen on oltu usein valmiita – valinta kerrallaan. Tänä vuonna meidän helsinkiläisten päättäjien on kuitenkin tehtävä isompia linjauksia. Vuoden loppuun mennessä kaupunginvaltuusto päättää Helsingin palvelustrategiasta. Siinä määritellään, mikä palvelu tuotetaan itse, mitkä ostetaan ja mitkä kaupunkilainen voi itse hankkia palvelusetelin tukemana.

Helsinki ei ole koskaan ollut vasemmistokaupunki

Hieman historiantajua toivoisi - jopa puolueen oman historian nimissä. Kunnalliset liikelaitokset eivät ole syntyneet vasemmiston kynästä, vaan niitä ovat olleet usein luomassa myös kokoomuslaiset.Kunnallisen yksityistäminen ei ole itseisarvo. Joskus yksityinen tuottaa laadukkaampaa ja jopa halvempaa tulosta. Aina ei. Perusterveydenhuoltoa myllertävät lukuisat uudistukset, eikä nyt ole oikea aika yksityistää terveysasemaa. Myös kilpailuttaminen maksaa sekä euroja että inhimillistä hintaa esimerkiksi päivähoitopaikan tuottajan vaihtuessa parin vuoden välein.

2011-01-22T13:58:50+02:0008.10.2010|, |

Asiakas valitsee ja bisnes hoitaa?

Julkisella on opittavaa yritysmaailmasta. Julkisia palveluja on tuotettu ajatellen tarjontaa, ei kysyntää. En silti pidä sanasta asiakas. Se sopii flunssaiseen aikuiseen, joka haluaa lääkärin tsekkaavan keuhkot ja korvat. Dementoitunut vanhus, vaikeasti kehitysvammainen tai päivähoidossa oleva lapsi ei ole asiakas. Pitäisi puhua kansalaisesta tai kaupunkilaisesta. Terveydenhoitoa ja sosiaalipalveluita on muutettava huomioimaan kaupunkilaisten ja kansalaisten tarpeita.

Nyt ei kannata testailla yksityistä terveysasemaa

Jos terveysasemalla ei ole lääkäreitä, on kaupunkilaisten hoito turvattava vaikka ostamalla palvelut firmalta. Helsingin Kokooomus näyttää ripustautuvan vanhaan ideaansa yhden terveysaseman ulkoistamisesta, jonka aika on ajanut armotta ohi. Punaisten ja sinisten silmälasien läpi voi olla vaikea nähdä, että ulkoistamiskokeiluissa on sekä onnistuttu että epäonnistuttu. Kysyin tutuilta lääkäreiltä, mitä lääkkeitä heillä on terveysasemien ongelmiin. Vastaukset olivat yksiselitteisiä: voimavaroja tulisi keskittää pysyvyyteen. Paras täsmälääke on mahdollisuus vaikuttaa työaikaan.

2011-01-22T18:11:07+02:0002.09.2010|, , |
Go to Top