Julkaistu Helsingin Sanomissa Mielipide – 8.10.2010

Kokoomuspoliitikot Laura Räty ja Risto Rautava kirjoittivat (HS Mielipide 6.10.), että Helsinki olisi vasemmistolainen kaupunki. Kokoomusta hiertää kilpailuttamisten kariutuminen.

Hieman historiantajua toivoisi – jopa puolueen oman historian nimissä. Helsinki ei ole koskaan ollut vasemmistoenemmistön kaupunki toisin kuin esimerkiksi Tampere. Kunnalliset liikelaitokset eivät ole syntyneet vasemmiston kynästä, vaan niitä ovat olleet usein luomassa myös kokoomuslaiset. Esimerkkinä vaikka energia- ja liikennelaitokset tai takavuosien kaupungin sairaalat.

Kunnallisen yksityistäminen ei ole itseisarvo. Joskus yksityinen tuottaa laadukkaampaa ja jopa halvempaa tulosta. Aina ei.

Perusterveydenhuoltoa myllertävät lukuisat uudistukset, eikä nyt ole oikea aika yksityistää terveysasemaa. Myös kilpailuttaminen maksaa sekä euroja että inhimillistä hintaa esimerkiksi päivähoitopaikan tuottajan vaihtuessa parin vuoden välein. Kannattaa katsoa Espoon epäonnistumisia – energiayhtiötään myöten – ja oppia niistä.

Aiemmin kokoomuksessa oli puolueen nimen mukaisesti monipuolisia näkemyksiä. Sata vuotta sitten sen edeltäjää luonnehdittiin jopa ”kateederisosialisteiksi”. Onko puolue lipumassa uusliberalistiseen puhdasoppisuuteen, jossa kilpailu, yksityistäminen ja markkinavoimat johtavat aina parhaaseen tulokseen? Dogmatismi kaatoi kommunisminkin ja vei finanssikriisissä maailmantalouden katastrofin partaalle. Se estettiin julkisen vallan eli veronmaksajien tuella – jopa Yhdysvalloissa.

SANNA VESIKANSA KAUPUNGINVALTUUTETTU (VIHR)
HELSINKI