Tietoa Sanna Vesikansa

Kirjoittaja ei ole lisännyt lisätietoja.
Tähän mennessä Sanna Vesikansa on luonut 184 artikkelia.

Miten rakennetaan asuntoja viheralueita säilyttäen?

Pienten asuntojen tarve Helsingissä on huutava, mutta yhtä lailla tarvitaan lisää perheasuntoja. Hintataso on noussut aivan liian korkealle. Se johtuu osin rakennusalan keskittymisestä. Suurelta osin asuntopulaa johtuu kuitenkin siitä, ettei Helsinkiin ole pystytty kaavoittamaan ja rakentamaan riittävästi. Ihmiset haluavat asua täällä ja kysyntään on vastattava. Yleiskaava on nyt hyväksytty mutta valitusten takia se ei ole vielä lainvoimainen. Yleiskaavaa on arvosteltu, että rakentamisen tavoite on ylimitoitettu. Toimistorakentaminen on vedetty mielestäni täysin överiksi, mikä ei tule toteutumaan toimistotilojen pienentyessä. Yleiskaava mahdollistaa rakentamisten, mutta mitä todella rakennetaan ja minne, päätetään seuraavissa osayleiskaava- ja asemakaavoissa. Silloin on vedettävä raja asuntorakentamisen ja tärkeiden viheralueiden raja. Kasvava kaupunki tarvitsee myös viheralueita. Iso osa yleiskaavan mahdollistamasta rakentamista tulee esikaupunkeihin ja lähiöihin. Tarvitaan ymmärrystä alueiden omaleimaisuuden säilyttämisestä ja viihtyisyyden lisäämisestä . Myös asuntokannan monipuolistaminen on olennaista: onko lisättävä omistus- tai vuokrataloja. Helsinkiläisten luottamusta kaavoitukseen ja rakentamiseen on lisättävä ja etsittävä siihen aivan uudenlaisia keinoja. Nimby-ilmiökin on tosiasia, mutta ei aina: monesti asukkaat ovat pystyneet etsimään omalta alueelta parempia paikkoja rakentamiselle.

Yhden vanhemman perheille lisää tukea

Ennen vaaleja moni irvailee, että poliitikot aina lupaavat lisää kaikille. Yhden vanhemman perheille pitää ehdottomasti luvata lisää. Helsingin perheistä yksinhuoltajaperheitä on 28 prosenttia. Kaikki yksinhuoltajat eivät ole vähävaraisia, mutta suuri osa pienituloisista perheistä on yhden vanhemman perheitä. Ja erittäin moni on töissä, jonka palkka ei riitä perheen elämiseen. Hankalassa asemassa ovat ne pienituloiset yhden vanhemman perheet, joiden tulot ylittävät vain ohuesti toimeentulotuen normit. Sellaisissa yhden huoltajan perheissä, joissa verkostoja ei ole, - tai ne sijaitsevat pitkän välimatkan päässä – tarvitaan myös palveluita ja ihan konkreettista apua arkeen. Tarvitaan kohtuuhintaista, matalan kynnyksen hoitoapua arjen akuutteihin tilanteisiin, tai ihan vaan siksi, että yksin pärjäävä vanhempi saisi hetken hengähdyksen, ennen kuin seinät kaatuvat päälle. Kolmen kouluikäisen äitinä ruuhkavuosien logistiikka on minulle tuttua. Olen kuitenkin siinä onnekkaassa tilanteessa, että minulla on toinen aikuinen jakamassa vastuuta vanhempainilloista, jalkapallojoukkueen mokkapalatalkoista, yöllisistä lastenklinikkakäynneistä, lainanlyhennyksistä ja noro-sairastuvasta sen sattuessa kohdalle.

Miksi olen ehdolla?

Olen innokkaana ehdolla jatkamaan työtä valtuustossa. Seuraavien neljän vuoden aikana Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät pois kaupungilta. Maakuntauudistuksen myllerryksessä on huolehdittava helsinkiläisten palveluiden laadusta. Kahdeksan vuoden kokemuksestani valtuustossa, kaupunginhallituksessa ja sosiaalilautakunnassa on tässä hyötyä. Toinen syy asettua uudelleen ehdolle ovat koulut, päiväkodit ja helsinkiläiset lapset. Varhaiskasvatuksen arvotus ja siihen investoiminen on parantunut huomattavasti, mutta Helsingissä on yhä tehtävää ennen kuin voimme ylpeästi sanoa, että jokaisessa koulussa, päiväkodissa ja leikkipuistossa lapset saavat maailman parhainta opetusta ja kasvatusta. Laatuun on panostettava, samoin rakennusten peruskorjauksiin. Sivistyksestä tulee kuntien tärkein tehtävä.

Lähimetsien terveysvaikutukset haastavat kaupunkisuunnittelun

Upea sunnuntain ulkoilusää tänään Keskuspuistossa! Katkaisin vaalikoneisiin vastaamisen ja lähdin miehen kanssa kävelylle Pirkkolan ja Maunulan metsiin kahdestaan – nykyään näitä yhteisiä hetkiä alkaa tulla yllättävän usein, kun pojilla on omia menoja. Haaganpurossa solisi jääkuvioiden läpi vesi ja pajunkissat olivat ilmestyneet kuin tyhjästä. Maunulan majalla joimme munkkikahvit ulkona auringonpaisteessa. Tutkittu tieto luonnon terveysvaikutuksista sysää ajattelemaan kaupunkitilaa uudella tavalla. Onkin merkityksellistä, että kaupunkilaisten ympärillä on oikeanlaista luontoa. Puistojen ja metsien hoidon sekä kaupunki- ja liikuntasuunnittelun pitäisi enemmän suunnitella yhteistyössä viihtyisiä ulkoilualueita joka asuinalueelle, erilaisille asukkaille.

Helsingin valtuuston enemmistö puolusti turvapaikanhakijoiden perus- ja ihmisoikeuksia

Olin tänään mukana keräämässä allekirjoituksia julkilausumaan, jonka allekirjoitti 61 helsinkiläistä kaupunginvaltuutettua valtuuston kokouksen yhteydessä. Julkilausumassa puolustetaan turvapaikanhakijoiden perus- ja ihmisoikeuksia. Olen todella huolissani äänensävyistä, miten tälläkin viikolla Rautatieasemalla mieltään ilmaisseista turvapaikanhakijoista on Helsingissä puhuttu. "Me allekirjoittaneet haluamme Helsingin jatkavan turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksia kunnioittavaa kohtelua ja kaikille kuuluvan kaupungin kehittämistä. Se on viime kädessä jokaisen helsinkiläisen etu," julkilausumassa todetaan.

2017-03-01T22:51:26+02:0001.03.2017||

Helsingin omaishoidontuen kiristykset tuotava uuteen päätöksentekoon – uudistus ajaa monet perheet ahtaalle

Otin tänään kantaa omaishoidontuen muutoksiin Helsingissä vihreiden yhteisessä tiedotteessa. Helsinki on tiukentanut omaishoidon tuen myöntämisen kriteereitä merkittävästi virkamiesten päätöksellä. Muutos uhkaa ajaa monet omaishoitajat ja heidän perheensä todella ahtaalle. Poliitikkojen päätettäväksi muutoksia ei tuotu lainkaan. Vihreät vaativat, että kiristysten toimeenpano on pysäytettävä, ja muutokset omaishoidon tuen myöntämisperiaatteissa on pikaisesti tuotava sosiaali- ja terveyslautakunnan päätettäväksi.

Miten lapset lasketaan oikein – Helsinkiin tarvitaan myös varhaiskasvatuksen laatustandardi

Kaupunginhallituksessa päätimme tänään yksimielisesti esittää valtuustolle, että varhaiskasvatukselle myönnetään tänäkin vuonna lupa ylitysoikeuteen, jos lasten määrä ylittyy. Samalla myönnettiin ylitysoikeus vuodelle 2016. Kaupungin päiväkodeissa oli viime vuonna yli 300 lasta enemmän kuin varauduttiin. Lisäksi yksityisissä ja ostopalvelupäiväkodeissa oli lapsia yli ennakoidun. Sijaisia on pitänyt käyttää enemmän lain muututtua eikä Helsinki suostunut kasvattamaan ryhmäkokoja. Näiden takia kaupunginhallitus esitti valtuustolle, että varhaiskasvatukselle myönnetään kahdeksan miljoonan ylitysoikeus vuodelle 2016.

2017-02-06T21:43:06+02:0006.02.2017|, , |

Meidän Maunula-talo valmistui

Tällä viikolla juhlittiin upeaa uutta Maunula-taloa. Tämä on hieno hetki Maunulalle, aktiivisille maunulalaisille ja Helsingille, joka on saanut hankkeesta toimivan mallin asukkaiden kanssa tehdystä yhteissuunnittelusta Olen onnellinen, että sain olla mukana ensin Maunulan Demokratiapilotissa ja sen jälkeen asukaslähtöisessä Maunula-talon suunnittelussa. Aina emme tienneet, mihin ideamme johtavat - järjestimme asukkaiden, virkamiesten ja arkkitehtien työpajoja, keräsimme paikallisten ideoita ja mielipiteitä, millainen talon pitäisi olla. Kävimme Kaupungintalolla tapaamassa virkamiehiä ja valvomassa, että hanke todella etenee.

2017-02-05T17:59:10+02:0005.02.2017|, , , |

Vihreiden esitys läpi: Helsinki tarjoaa kuntapaikan turvapaikan saaneille lapsiperheille

Helsingissä asuvat oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijaperheet saavat jatkossa jäädä asumaan Helsinkiin. Helsinki päätti muuttaa aiempaa linjaustaan turvapaikanhakijoiden kuntapaikoista. Muutos tehtiin kaupunginhallituksessa Vihreiden esityksestä. Esitys meni läpi äänin 10-2, sitä kannattivat vihreiden lisäksi keskusta, sosialidemokraatit, RKP ja vasemmistoliitto. Kokoomuksen ja Perussuomalaisten edustajat äänestivät esitystä vastaan tai tyhjää. “Kaupunginhallituksen päätöksen jälkeen pääosan vastaanottoaikaa Helsingissä asuneet lapsiperheet saavat oleskeluluvan saatuaan kuntapaikan Helsingistä. Olen iloinen, että Helsinki päätti muuttaa linjaansa inhimilliseksi ja lasten kotoutumista tukevaksi”, kertoo kaupunginhallituksen vihreä jäsen Sanna Vesikansa.

Guggenheimista

Tänään päätetään Guggenheimista kaupunginhallituksessa ja äänestän hankkeen puolesta. Miksi ihmeessä, kysyy moni. Vuonna 2012 en kannattanut Guggenheimia, koska sopimus oli Helsingille yksinkertaisesti huono. Mietin kantaani pitkään tälläkin kertaa. Ensimmäinen syy puoltaa kaupunginhallituksessa hanketta on, että haluan valtuuston päättävän Guggenheimin kohtalosta. Kaupunkilaisten valitseman ylimmän päättävän elimen on päästävä linjaamaan näin paljon keskustellusta aiheesta. Toinen syy äänestää Guggenheimin puolesta on, että esitys on parempi kuin neljä vuotta sitten. Tottakai voisi olla vieläkin parempi, jos valtio osallistuisi kustannuksiin tai jos kaikki maksettaisiin yksityisellä rahalla.

Go to Top