Tänään päätetään Guggenheimista kaupunginhallituksessa ja äänestän hankkeen puolesta. Miksi ihmeessä, kysyy moni.

Vuonna 2012 en kannattanut Guggenheimia, koska sopimus oli Helsingille yksinkertaisesti huono. Mietin kantaani pitkään tälläkin kertaa.

Ensimmäinen syy puoltaa kaupunginhallituksessa hanketta on, että haluan valtuuston päättävän Guggenheimin kohtalosta. Kaupunkilaisten valitseman ylimmän päättävän elimen on päästävä linjaamaan näin paljon keskustellusta aiheesta.

Toinen syy äänestää Guggenheimin puolesta on, että esitys on parempi kuin neljä vuotta sitten. Tottakai voisi olla vieläkin parempi, jos valtio osallistuisi kustannuksiin tai jos kaikki maksettaisiin yksityisellä rahalla. Hyvää uudessa esityksessä aikaisempaan on, että kaupungin rooli on rajattu: Helsinki vastaa museorakennuksen rakennuttamisesta enintään 80 miljoonalla eurolla. Museon pyörittämiseen Helsinki osallistuu ainoastaan tilakustannuksilla. Ne ovat 6,5 miljoonaa euroa vuosittain: tilojen ylläpitokustannuksia sekä laskennallista tuloa, joka jää kaupungilta saamatta, kun mm. tontista ei peritä vuokraa. Vastuukysymykset ovat selkeämpiä eikä kaupungin muuta museotoimintaa olla yhdistämässä Guggenheimiin kuten aiemmin.

Hankkeen valmistelu oli alkuvuosina niin luokatonta, että suuri osa helsinkiläisistä tuntuu lyöneen mielipiteensä lukkoon jo silloin – tai on lopen kyllästynyt G-sanaan. Guggenheimia on parjattu niin paljon, että mielestäni tärkein on unohtunut: Helsingin kasvu on palveluissa ja matkailuelinkeinoissa. Ne tarjoavat työtä ja tuovat jo nyt Helsingille ja valtiolle merkittävästi verotuloja – ja enemmän, jos teemme oikeita päätöksiä. Kaupungin omassa selvityksessä Guggenheimin vuoksi Helsinkiin tulevien tai ylimääräisen yön viipyvien matkailijoiden vaikutus kulutukseen Suomessa arvioidaan 16 miljoonaksi euroksi vuodessa.

Lisäksi museo lisää muiden taidemuseoiden kävijämääräpotentiaalia kuten esimerkiksi Helsingin taidemuseon johtaja Maija Tanninen-Mattila on julkisuudessakin todennut.

Guggenheim ei ole jenkkikapitalistien mörkö eikä elitistinen taidehassuttelu, vaan mahdollisuus Helsingin kestävälle elinkeinopolitiikalle. Taideinvestointeja on vastustettu aina, Ateneumista Kiasmaan ja kaikkea siltä väliltä.

Se on hankkeena suuri mutta ei niin valtava, että se uhkaisi Helsingin investointitasoa. Vakavarainen pääkaupunki pystyy niin halutessaan korjaamaan sekä homekoulut ja –päiväkodit samalla kuin rakennuttaa uuden taidemuseon. Tiukkaa investointikattoa on syytä muutenkin nostaa, sillä se on estänyt järkevien kiinteistökorjausten tekemistä ajoissa. Kiinteistöinvestointi taidemuseoon ei ole pois kaupungin peruspalveluista, vaan onnistuessaan tuo lisää verotuloja.

Pidän tärkeänä, että kaupungin rahoitusosuus museon kokonaiskustannuksista on alle puolet. Laskutavasta riippuen Helsingin osuus on noin 30-40% kokonaiskustannuksista.

Riskejä Guggenheimissa tietenkin on, kuten kaikessa uuden yrittämisessä. Kaupungin riskejä on pyritty vähentämään: Rakennus on kiinteistöosakeyhtiön omistuksessa, josta Helsinki omistaa 84%. Vaikka museo ei onnistuisi houkuttelemaan kävijöitä odotetusti, rakennus jää Etelärantaan ja kaupungille. Jos kävijätavoitteesta jäädään, Guggenheim-säätiölle maksettava hallintomaksu alenee. Museon tukisäätiö sitoutuu sopimuksessa suorittamaan kaupungin takaamaan lainan takaisinmaksun, vaikka kävijämäärä ei toteutuisikaan. Arkkitehtuurikilpailun voittanut rakennus muokkautuu moneen ja sitä voidaan jatkosuunnittelussa vielä parantaa, esimerkiksi synkkänä pidettyä julkisivun väriä.

Riskejä jää aina, mutta joskus on uskallettava mennä eteenpäin. Matkailuala ja lukuisat yksityiset henkilöt ovat olleet valmiita sijoittamaan museoon mittakaavalla, mitä aiemmin ei ole nähty. Tarvitsemme monenlaisia houkutuksia pärjätäksemme palveluelinkeinoissa. Guggenheim toimii tunnettuna brändinä yhtenä vetonaulana, mutta totta kai rinnalle tarvitaan monenlaista muutakin.

Yhteen riskiin ei mielestäni ole vastattu. Muulta taide- ja museokentältä Guggenheim ei saa vähentää resursseja. Kun kuvataide, arkkitehtuuri ja design valitaan Helsingin valtiksi, on sen näyttävä panostuksena muuallakin kuin Guggenheimissa. Se tarkoittaa erilaisia toimenpiteitä taidehankinnoista lasten taidekasvatukseen.

Minulle ei ole tarjottu lipeviä lounaita eikä tukisäätiön puheenjohtaja Ari Lahden kaikille valtuutetuille lähettämää yhtä sähköpostia lukuun ottamatta käännytetty hankkeen taakse. Vastustajia kaupungissa selvästi on. Olen tehnyt oman arvioni kaikkien käytettävissä olevien tietojen pohjalta, en ennakko-oletusten, pelkojen tai vääristeltyjen tietojen perusteella. Niitäkin liikkuu paljon.

Oli päätös tänään kaupunginhallituksessa tai myöhemmin valtuustossa mikä hyvänsä, en ripottele tuhkaa päälleni. Helsinki keksii omat ratkaisunsa ja osaa katsoa tulevaisuuteen vahvalla itsetunnolla, kansainvälisyydellä ja omaperäisyydellä. Guggenheim ei uhkaa mitään näistä mutta pärjäämme myös ilman sitä. Maailma on täällä ja me olemme maailmassa, kävi miten kävi.