Hallituksen rakenneuudistuksista ei synny kovin selkeää kuvaa, mihin suuntaan tätä maata halutaan viedä. Hallituspuolueiden välillä on tehty selkeästi kompromisseja. Tämä lista ei varmasti jää viimeiseksi.

Mutta silti: vihdoin Suomessa tehtiin päätöksiä. Listan pituudelle voi kai antaa kohtuullisen arvosanan.

Keinoista voi sitten olla eri mieltä. Työurien pidentämisen keinot tuntuvat painottuvat nuoriin (opintotuki), lapsiperheisiin (kotihoidontuki) ja kaikkiin työikäisiin (vuorotteluvapaa). Eläkeuudistusta lykätään seuraavalle vaalikaudelle – työperäisen maahanmuuton helpottamisesta kukaan ei uskalla edes puhua.

Kotihoidontuen jakaminen vanhempien kesken ei ole aivan huono, vaikka monia kysymysmerkkejä on: miten hoitovapaa jaetaan ideaalisen tasa-arvoisesti, jos puolisoa ei ole tai ero on juuri päällä? Paljon jää ratkaistavaksi myöhemmin.

MLL nosti aivan oikein esille lapsivaikutusten arvioinnin, joka pitäisi jatkovalmistelussa ehdottomasti tehdä samoin kuin selvittää, miten järjestelmään saataisiin joustoja – perheiden tilanteet ovat niin erilaisia.

Silti en pidä päätöstä katastrofina ainakaan tässä vaiheessa. Ehkä odotin pahempia päätöksiä, kotihoidontuen lakkauttamista kokonaan tai keston selkeää leikkaamista. Lakkautuspuheita olen kuullut monelta demarilta, vasurilta, vihreiltä ja myös kokoomuslaisilta, miten kotihoidontuki tuo Suomeen kotirouvayhteiskunnan. Täyttä bullshittiä sikäli, että kotona hoitaminen – etenkin useamman kuin yhden lapsen – on täyttä työtä. Lisäksi kouluikäisten äideillä on aivan yhtä korkea työssäkäyntiaste kuin isilläkin. Suomi on kaukana kotirouvayhteiskunnasta.

Ehdottomasti parempi tapa lisätä tasa-arvoa ja parantaa naisten työmarkkina-asemaa olisi ollut uudistaa vanhempainvapaata. Palkkaan sidottu vanhempainraha, josta osa kiintiöidään isille, olisi selkeä kannustin miehille; kotihoidontuella kituuttaminen ei yksinkertaisesti välttämättä toimi. Tämähän tyssäsi työnantajien tiukkaan vastustukseen vanhempainvapaan uudistustyöryhmässä.

Ja silti: hoitovastuun epätasainen jakautuminen johtaa naisten syrjimiseen työmarkkinoilla ja sille täytyy tehdä jotain. Olen myös kuunnellut perhepolitiikan asiantuntijoita, joiden mukaan tärkein keino vaikuttaa naisten työmarkkina-asemaan on hoitovastuun tasaaminen molemmille vanhemmille; ei niinkään kustannusten tasainen jakautuminen, mitä kansalaisaloitteessa keväällä tavoiteltiin.

Sen vuoksi: kokeillaan nyt tätä.

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen oli sen sijaan mielestäni ihan oikea päätös. Suuria säästöjä ei synny, mutta nyt loppuu toivottavasti jatkuva väittely subjektiivisesta oikeudesta. Kaikilla lapsilla on oikeus osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen  ja lisäksi huomioidaan sosiaaliset syyt. Mielestäni siinä voidaan huomioida lapsen etu.

Päätöksillä voi olla suuria vaikutuksia päivähoidon kysyntään, kun kukaan ei tiedä, miten linjaukset muuttavat kotihoidontuen käyttöä. Helsingin olisi ainakin vedettävä se johtopäätös, että nyt ei missään tapauksessa kannata leikata yli kaksivuotiaiden kotihoidontuen Helsinki-lisää, mitä parhaillaan selvitetään. Jos yksi lapsi kymmenestä tulee sen seurauksena päivähoitoon, ei säästetä lainkaan vaan lisätään varhaiskasvatuksen kustannuksia.

Muista rakenneuudistuksista nostan esille terveydenhuollon rahoituksen uudistamisen (erittäin hyvä ja monikanavaisuudesta olisi pitänyt päästä eroon jo aiempien sote-päätösten yhteydessä) ja metropolihallinnon – se on suuri harppaus oikeaan suuntaan pääkaupunkiseudulla. Tarvitaan vaaleilla valittu metropolivaltuusto ja sille verotusoikeus/budjetti, jotta asumisen, liikenteen ja maankäytön päätöksiä voidaan myös toteuttaa eikä luoda keskustelukerhoa.