Kokoomuspoliitikot rakastavat muistuttaa perheenäidin talouspolitiikasta, kun on tehtävä kipeitä säästöpäätöksiä. ”Huonoina aikoina on kiristettävä kukkaronnyörejä” -puheissa simppeli arkijärki riittää ainoaksi perusteluksi.

Näin ensimmäisen kouluviikon jäljiltä suosittelen kokoomuspoliitikkoja laajentamaan perheenäidin logiikkaansa myös ulkopolitiikkaan.

Olin eilen väsyneiden kolmas- ja ekaluokkalaisten ja kolmevuotiaan kanssa ruokakaupassa viiden maissa. Päänsärky jyskytti, lapset kommunikoivat tiuskimalla ja käsikirjoituksen tunsin ennalta: yksi härnää, toinen avustaa, kolmas raivoaa. Vuorotellen kaikki kolme eri rooleissa. Sovittelu, selittely, lahjonta, uhkaus – kaikki keinot olivat käytössä, että päästiin kotiin ilman suurempaa väkivaltaa. Iltaruuan toi pizzataksi.

Kokoomuksen johdon Venäjä-lausunto oli viikon poliittinen tölväisy. On aivan totta, ettei Venäjä ole enää supersuurvalta. Venäjän it-sektori on olematon ja ruplat ropisevat enimmäkseen raaka-aineista.

Mutta ei Suomen tarvitse silti naapuria tölviä. Ei ole Ranskan asema maailmanpolitiikassa sama kuin ennen tai Japanin talousmahdin. Sanommeko sen ääneen, vaikka Ranskan osuus Suomen viennistä on puolet Venäjänkaupasta tai Japanin osuus vielä pienempi? Emme.

Ei kannata kaivaa verta nenästään. Uutta suomalaista ulkopolitiikaa on avoin vuoropuhelu ja hyvä omanarvontunto silloin, kun naapuri yrittää töniä. Oli aivan oikein, että Suomi lopetti Venäjän lapsiasianvaltuutetun ehdotukset toteamalla Suomessa noudatettavan Suomen lakeja.

Sääntö numero kaksi: ei kannata pelata isojen pelejä, jos ei niitä osaa. Työskennellessäni YK:ssa moni työkaveri ihmetteli, miten suomalaiset ovat niin kuuntelevaisia, yhteistyökykysiä ja samaan aikaan itsenäisiä. Meidän ei tarvitse meuhkata kurkku suorana, että saamme asiamme läpi. Kannattaa pelata omilla vahvuuksilla jatkossakin.

Perheenäidin kolmas sääntö: kun mokaa, ei kannata syyttää muita. Etenkään mediaa.

Ulkopoliittisten pohdintojen ohella olen siivonnut kämpän huomisia yhdeksänvuotissynttäreitä varten. Lähden kohta ihanan ystävän kanssa kuuntelemaan U2:sta ja lapset jäävät ukin & mummin huomaan.

Illan konsertin innoittamana ulkopoliittinen neuvo nro 4: puheet ovat puheita ja vain teot ratkaisevat. Bonosta voi olla monta mieltä mutta ainakin mies on saanut aikaan enemmän kuin moni muu meistä. Bonon johtama One -liikkeessä on jo kaksi miljoonaa ihmistä. Muutos ei tule ilman ihmisiä ja joukkovoimaa.