Vanheneminen näkyy ihmisen pohjelihaksen poikkileikkauksessa: lihas kutistuu, rasva lisääntyy ja luu kapenee. Jokaisella yksilöllisellä tahdilla. Tämän opin tänään vanhusneuvoston tilaisuudessa Kampin palvelukeskuksessa, jossa alustajat Marjut Lindberg Hesarista ja Harriet Finne-Soveri THL:stä tuulettivat vanhuuden julkikuvaa ja käsityksiämme ikääntymisestä.

Sitten oli perinteinen politiikkokierros. Sali täynnä ihmisiä kuuntelemassa puolueiden vanhuspoliittisia linjauksia.

Yleensä puhutaan puuttuvista palveluista. Helsingissä hoitoketju yskii ja palveluasuntoja on saatava lisää. Mikään raha ei tunnu riittävän ja vanhuspalvelulain odotetaan ratkaisevan kaikki ongelmat.

Budjettisovussa päätettiin sosiaali- ja terveydenhuollon organisaation selvityksestä vappuun mennessä. Se voi käytännössä tarkoittaa, että päivähoito siirtyy pois sosiaalitoimesta joko opetusvirastoon tai omaksi yksikökseen. Ja muu sosiaalivirasto ja terveyskeskus yhdistetään. Vanhusten palvelut ovat vielä hajallaan, kun kotihoito on terveysvirastossa, muu vanhuspalvelu sosiaalivirastossa.

Miljoonien ja hallintopalapelien lisäksi tarvitaan muutakin. Ikääntyneet ovat yksilöllisiä ja jokainen vanhenee eri tavoin. Konkreettisia tavoitteita on vanhusneuvostojen tehtävien selkeyttäminen, ryhmärakentamisen tukeminen (tonttimaata, tukea ikääntyneiden yhteisöille), esteettömän rakentamisen vaatiminen (huom. maksaa). Omaishoitoa myönnetään Helsingissä myös loppuvuodesta, eikä niin kauan kuin on määrärahoja varattu.  Omaishoidon lomitus, intervallihoito ja päivätoiminta tarvitsee vielä superspurttia: päivätoimintaan ei pitäisi olla jonoa kuten nyt on (yli 200 ihmistä).

Helsingissä kasvaa myös lapsiluku ja lasten palveluihin lisättiin 14 miljoonaa. Vauvabuumi on kohta kouluissa (kuusi miljoonaa perusopetukseen), päivähoitoikäisiä on edelleen odotettua enemmän (kuusi miljoonaa). Lastensuojeluun saimme neljä miljoonaa lisää. Ei näillä miljoonilla juhlita, mutta turvataan jotenkin nykyinen taso. Laman keskellä se on kohtuullinen saavutus.

Aivan liian usein unohtuu, että sukupolvilla on paljon yhteistä eivätkä edut ole vastakkaisia. Oma ikäluokkani hoitaa pieniä ja isoja vaippaikäisiä, ja onneksi osa harmaantuvista vaippaikäisistä jaksaa vielä hoitaa niitä pieniä vaipoissaan.