– Milloin toinen maailmansota alkoi, kysyi 6-vuotias minulta mennessäni aamulla suihkuun. Oli taas löytynyt kysymyskorkki ja hyvä testi äidille.
– 1939, vastasin kerrankin luottavaisena omaan muistiini.
– Äiti arvas oikein! huusi poikani riemuissaan muulle perheelle.
Äiti ei aina arvaa oikein eikä aina muista poikia kiinnostavia faktatietoja. Välillä mietin, jäivätkö aivot Kätilöopistolle, yövalvomisiin vai liian kiireisen kalenterin välimaastoon. Toisaalta on mukavaa, että lapset osaavat hakea vastausta muualtakin kuin kaikkivoivalta äidiltä. Välillä käytän häikäilemättä hyväksi tietämättömyyttäni. Pikkuautojen patterienvaihdot, polkupyörän jarrujen kiristämiset ja fudiksen pumppaamisen ohjaan mielelläni miehelle.
Aamuni alkoi pyörimällä sängyssä ja kuunnellen kiistelyä siitä, voiko 6-vuotiaan juurineen repimät valkovuokot laittaa samaan maljakkoon siististi poimittujen vuokkojen kanssa. Aamiaisen valmistuksen aikana kolmevuotias kömpi kerran viereeni kuiskaamaan, että ”kortti on edelleen piilossa”.
Työssäni näen äitiyden huomattavasti vaarallisemmat puolet. 500 000 naista kuolee vuosittain synnytyksen aiheuttamiin komplikaatioihin. Äitiysterveys on maailman johtajien sopima vuosituhattavoite, jossa on edistytty aivan liian hitaasti. Jopa tyttöjen koulutukseen on helpompi löytää rahaa, poliittista tahtoa ja ennenkaikkea yhteisön tukea kuin verta ja lapsivettä valuville äideille. Äitiys on myös haisevaa ja pelottavan alkukantaista. On helpompi keskittyä yksinkertaisempiin asioihin.
Etiopian Amharan alueella puolet tytöistä päätyy naimisiin ennen 15. ikävuottaan. Olin mukana toteuttamassa UNTV:n tuotantoa lapsiavioliitoista.Yövyimme amerikkalaisen kuvaustiimin kanssa 13-vuotiaan nuorikon ja häntä huomattavasti vanhemman miehensä savimajan lattialla, jotta saimme kuvattua iltahetket ja aamun kukonlaulun. Olin tuolloin 6. viikolla raskaana, pahoinvoiva kuin mikä ja kipristelin kuvotuksessani yön kirppujen syötävänä. Silti selkein tunne oli kokemus, että olen äärimmäisen etuoikeutettu äiti.
En väitä, että Suomen äideillä olisi kaikki täydellisesti. Päihdeäitien hoito ensikodeissa on loppumassa RAY:n rahoituksen kuivumiseen. Kunnat nostavat kädet pystyyn eikä valtioltakaan heru myötätuntoa. Oman rahankulun minimointi on suomalaisen sosiaalipolitiikan järkyttävimpiä ongelmia. Pyysin aloitteessani selvitystä, miten Helsinki varautuu RAY:n rahavirtojen kuivumiseen. Olen huomenna kaupungihallituksessa käsittelemässä vastausta, joka on hyvin nuiva: Helsinki ei ole vastuussa järjestöjen rahoituksesta. Ei olekaan, mutta kuka ottaisi vastuun järjestöjen ylläpitämän tärkeän toiminnan jatkumisesta? Valtuusto käsittelee asiaa 19.5.
Nyt lasten kanssa kummitytön synttäreille – iloista äitienpäivää!
