Luin viikonlopun aikana hallituksen selontekoa metropolipolitiikasta. Itsestäänselvää – nykymeno ei vetele. Puuduttavaa – pääkaupunkiseudun kaupunkien yhdistäminen tai huomattavasti tiiviimpi yhteiselo olisi pitänyt saada aikaan vuosia sitten.

Kiehtovampaa luettavaa oli tutkijoiden Tolkki-Airaksinen-Haveri Metropolihallinta, joka vertailee neljän vastaavan kokoisen kaupunkiseudun hallintoa. Vertailu on piristävää ja samoin teksti: ”Metropolialueet ovat lähtökohtaisesti alueita, joita ei voi tarkkaan määrittää ja joilla on taipumus kasvaa ja rönsyillä. Kun tällaiselle dynaamiselle alueelle pyritään luomaan hallintarakennetta, tilanne on jossain määrin paradoksaalinen.”

Tutkijoiden mukaan metropolivaltuustolle kannattaa katsoa esimerkkiä erityisesti Stuttgartista. Kompastuskivenä on ollut etenkin yhdyskuntarakenteen kehitys, mikä pitäisi osata ottaa haltuun.

Helsinki-Vantaan yhdistyminen on parempi kuin nykymeno, vaikka kahden ollaan yhtä (anteeksi,  kahta) vailla.

Vietin torstai-illan Heurekassa Helsingin ja Vantaan valtuustojen infossa kaupunkien yhdistymisestä. Silmiinpistävää oli, miten yhdistymisen tuomia hyötyjä maankäytössä ja liikenteessä vähäteltiin. Ei voi olla niin, että Helsingin ja Vantaan yhdistyessä hyötyjä maankäyttöön tulisi vain Martinlaakson ympäristössä ja ehkä jossain muualla kaupunkien rajoilla.

Espoon ja Kauniaisten saaminen mukaan ei ole helppo pala. Silti sitä pitää yrittää viimeiseen asti. Ihmeitä voi tapahtua.