Poljin tänään lähiruokaviestiä Hakuninmaalta Keskuspuiston läpi Kauppatorille. Pohjois-Pohjanmaalta lähtenyt pyöräilijäletka muistutti, ettei luomu- ja lähiruoka tupsahda kauppaan tai lautaselle automaattisesti vaan tarvitaan tekoja.
Lähi- ja luomuruoka on Suomessa outo yhtälö, jossa kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Olin yli 10 vuotta sitten kesätoimittajana luomutuottajien maatalousmessuilla, jossa puhuttiin aivan samoista asioista kuin nyt: luomutuotteiden markkinoinnista, lähiruuan tuottajarenkaasta ja ilmastopolitiikasta maataloudessa.
Lähi- ja luomuruuan esteitä on selvitetty; viimeisimpänä maa- ja metsätalousministeriön luomutietoraportissa viime keväältä. Siinä katseet kääntyvät luomuruuan onnistujiin, Tanskaan ja Itävaltaan. On löydyttävä keinoja, millä kuluttajien haluamat tuotteet saadaan markkinoille.
Helsinki kirii myös. Kaupunginhallitus hyväksyi kesäkuussa Helsingin ruokakulttuurin kehittämissuunnitelma, joka sai suorastaan innostuneen vastaanoton.
Jos ohjelma toteutuu, Helsinki on ruokapoliittisesti aivan uusi kaupunki. Tavoitteena on, että päiväkotiruuasta puolet on luomua 2015 ja myös kouluissa lisätään luomun osuutta vähitellen. Tukkutorista tulee pientuottajien keidas ja joka kaupunginosassa on ruokaravintola. Kovia tavoitteita.
Mikkeli harppoo monta askelta edellä: kaupungin koko ruokatuotanto toteutetaan luonnonmukaisesti tänä vuonna. Vieressä ovat toki luomumansikit ja vihreät pellot, mutta hatunnoston arvoinen saavutus joka tapauksessa.
Lähiruuan ei pidä kompastua ainakaan siihen, ettei koulujen moderneissa keittiöissä saa enää pestä multaisia perunoita. Palmia isona toimijana osaa varmasti ratkaista yhtälön.
Kimurantti hankintalaki mahdollistaa lähiruokaa suosivien laatukriteerien lisäämisen kuten tuoreuden, pakkaustavan ja –koon. Ne pitää vain osata lisätä tarjouspyyntöön. Poliittisten päättäjien pitää vain osata vaatia ja virkamiesten toteuttaa.
(alkuperäinen teksti on Helsingin Vihreiden blogissa)
