Poikkeuksellisen ja vaikean vuoden 2020 loppuun on syttynyt pilkahteleva valo: olemme saaneet viime päivinä lukea hyvin toiveikkaita uutisia koronavirusrokotteesta. Länsimaista Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa rokotukset ovat jo alkaneet, ja juuri tänään uutisoitiin että Euroopan lääkevirasto (EMA) käsittelee Pfizerin ja Biontechin koronarokotteen hyväksymistä vielä ennen joulua.

Myös Helsinki varautuu koronarokotuksiin. Tänään johdin sosiaali- ja terveyslautakunnan vuoden viimeisen kokouksen, jossa teimme päätöksiä henkilökunnan hankkimisesta rokotuksia varten. Hienoa päästä tekemään päätöksiä, joissa tie korona-ajasta normaaliaikaan alkaa konkretisoitua!

Helsingissä olemme valmiita aloittamaan koronarokotukset heti, kun saamme rokotetta, tai muutama päivän varoitusajalla. Tänään uutisoitiin myös, että myös HUS on valmistautunut aloittamaan rokotukset heti vuoden 2021 alussa, viikolla 1 tai 2. Tilanne varmasti elää, eikä vielä voi sanoa täsmällistä aikataulua sille, koska kukin helsinkiläinen saa koronarokotteen. Sote-henkilöstö ja iäkkäät ovat luonnollisesti ensimmäisinä vuorossa.

Tarkkaan rokotusaikatauluun vaikuttaa, missä aikataulussa ja millaisia rokotteita Suomeen saadaan. Tiedeyhteisö on upeasti yhdistänyt voimansa ja rokotteita on tulossa monia erilaisia. Rokotuksista tiedotetaan aktiivisesti sitten kun niitä on saatavilla, samoin rokotusjärjestyksestä, josta päälinjat on jo päätetty kansallisesti. 

Helsingillä on hyvät edellytykset toteuttaa nopeallakin aikataululla koronarokotukset. Meillä on tuore kokemus isosta rokotekampanjasta, kun marraskuussa annettiin kausi-influenssarokote 54 000 helsinkiläiselle keskitetyillä rokotuspisteillä. Tämä tehtiin korona-ajan olosuhteissa: ajanvarauksella ja kasvomaskeja käyttäen, ruuhkia välttäen. 

Koronarajoituksista ja -suosituksista tulee kuitenkin meidän kaikkien vielä pitää huolta, vaikka rokotukset ovatkin jo lähellä. Siihen kuluu vielä aikaa, ennen kuin saamme Suomeen kattavan rokotesuojan. Koko koronaa ei myöskään ole voitettu, ennen kuin se saadaan hävitettyä koko maailmasta. Koronarokote luo kuitenkin toivoa ja mahdollisuuksia avata yhteiskuntaa hallitusti. 

Koronarokote on ollut tiedeyhteisöltä valtava ponnistus. Alle vuodessa uuden viruksen ilmenemisestä saatiin markkinoille saakka 95% suojan antava rokote kyseistä virusta vastaan. Tämä historiallinen saavutus osoittaa, miten ihmeellisiin tekoihin ihmiskunta ja tiede kykenevät, kun vaan johonkin ongelmaan suunnataan yhteisiä resursseja ja huomiota. Tiede on se keino, joka pystyy tarjoamaan meille myös tien ulos pandemiasta.