Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään rikoksilla ja päihteillä oireilevista nuorista Helsingissä. Nuoret, joilla on hätä, eivät saa pudota palveluiden väliin. Perheiden on saatava tukea mahdollisimman varhain.

Jalkautuvaa työtä tekevät nuorisotyöntekijät ja poliisi ovat olleet näistä nuorista hyvin huolissaan. Myös lastensuojelun ja sosiaalityön ammattilaiset kertovat, että vaikeasti oireilevia, usein päihteitä käyttäviä nuoria on enemmän. Korona-aika on ollut erityisen raskasta nuorille, jotka muutenkin kohtaavat elämässään vaikeuksia. 

Mitä tilanteelle pitäisi tehdä?

• Rikoksilla ja päihteillä vakavasti oireilevien nuorten tilanne näkyy myös lastensuojelussa, jossa taustalla on usein myös lasten ja nuorten itse kohtaamaa väkivaltaa tai vanhempien päihde- tai mielenterveysongelmia. Tarvitaan monenlaista tukea perheille, mitä varhaisemmin sen parempi. Jos vanhempia ja perheen lähipiiriä tuetaan, he pystyvät tukemaan myös lapsiaan.
• Lasten ja nuorten oma psyykkinen oireilu näkyy kaikkialla yhteiskunnassa. Olemme Helsingissä käyneet läpi koko lasten ja nuorten mielenterveyden palveluketjun, jossa on tunnistettu monta ongelmaa, joita nyt yhdessä HUS:n, sote-palveluiden ja koulujen kanssa korjaamme. Nopeamman hoidon saamiseksi olemme perustaneet uusia matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita Mieppejä ja lisänneet ammattilaisia nuorisoasemalla. Tätä mielenterveystyötä on jatkettava ja vastattava nuorten hätään nopeammin ja paremmin. 
• Yhteistyöhön nuorisotyön, koulun, lastensuojelun, poliisin ja muiden kesken on vain pitkäjänteisesti panostettava. Helsingissä on toimivat verkostot ja paljon hyviä toimintamalleja (esimerkiksi Ankkuri-malli). Yhteistä ennaltaehkäisevää työtä on vain tiivistettävä ja siihen satsattava myös resursseja. 
• Helsingissä on saatu vaikuttavia tuloksia koulujen tarveperustaisella rahoituksella, ns. pd-rahalla. Resursseja on kaikissa palveluissa suunnattava eniten sinne, missä niille on suurin tarve pitkäjänteisesti, ei hankerahoituksilla. Lapsiperheköyhyyden ja lasten eriarvoisuuden torjunta luo myös parasta kaupunkia kaikille. 
• Helsingillä on tällä valtuustokaudella käynnistetty laaja Mukana-ohjelma, jolla tavoitellaan systeemistä muutosta nuorten syrjäytymiseen. Tavoitteena on esimerkiksi turvata, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi vähintään yksi luotettava aikuinen rinnallaan elämässä – tämä ei synny hetkessä kaupungin päätöksellä, mutta jokainen ymmärtää, että vähintään tämän jokainen lapsi ja nuori tarvitsee kasvunsa tueksi. Tämä on todella tärkeä alku ja tätä työtä on jatkettava myös ensi valtuustokaudella.
• Lastensuojelun asiakkaana olevia nuoria ei saa jättää yksin siinä kohtaa, kun he tulevat täysi-ikäisiksi. Tämän vuoden alusta lastensuojelun jälkihuollon palvelut ovat olleet saatavilla 25 vuoden ikään saakka, millä saadaan toivon mukaan tulevaisuudessa tavoitettua yhä useampi nuori aikuinen tuen piiriin.
• Helsinki on muualta maasta ja maista muuttaneiden ihmisten kaupunki. Meillä asuu paljon perheitä, myös yhden vanhemman perheitä, joilla sukulaiset ovat kaukana tai heitä ei ole lainkaan. On ensimmäisen, toisen, kolmannen polven suomalaisia eivätkä lapset ja nuoret ole usein helpoimmassa osassa kulttuurien välissä. Muuttoliikkeen tuottamia haasteita lapsille ja nuorille ei pidä piilotella, ne ovat usein todellisia. Samalla on todettava, että yksinkertaistavat selitykset tai kokonaisten ihmisryhmien leimaaminen ei auta yhtään nuorta eteenpäin tai parempaan nuorten ja perheiden tukemiseen.

Toivon todella, että tätä monimutkaista ongelmaa ratkotaan järjestelmällisesti, nuoria ja heidän perheitään tukien. Ne toimet, mitä olemme tehneet tällä valtuustokaudella ovat hyviä alkuja, mutta ajat ovat hankalat ja työtä nuorten hyvinvoinnin eteen tarvitaan yksinkertaisesti enemmän.