Kun kirjoitan tätä heinäkuun alussa, Helsingin ja Suomen korona-tilanne alkaa näyttää hyvältä. Monella tapaa yhteiskunta on normalisoitumassa. Tartuntoja tulee kuitenkin yhä. Ihmisiä on vielä sairaalassa. Ihmisiä jopa kuolee. Tilanne ei ole siis ohi. Virus kytee yhä Suomessa ja vakavammin naapurimaissa. Kuitenkin tilanne on paljon parempi kuin kuukausiin ja onneksi moni raskasta työtä tehnyt ammattilainen voi hieman huohahtaa melko tavallisen kesäloman merkeissä.

Samalla yhteiskunnan tärkeää katsoa taaksepäin: miettiä, mikä toimi, mitä voimme oppia ja mihin oppeja voidaan hyödyntää.

Tässä muutama ajatus koronakevään opeista:

Johtajuus on usein uhkiin herättelyä

Korona alkoi kriisinä, jonka vakavuuden hyvin harva maailmassa ymmärsi. Kansa kerrallaan kuitenkin yllättyi pienen viruksen voimasta. Päiviä, viikkoja tai ehkä jopa kuukausi nopeampi toiminta olisivat auttaneen montaa maata säästämään ihmishenkiä. Kriisien ennakoiminen on tärkeä johtajuuden muoto.

Se on hyvä muistaa, kun puhutaan vaikkapa ilmastokriisistä näin kesän keskellä. Se mikä tuntuu ainakin vahvemmille ihmisistä ihan mukavalta lämmöltä, voi olla signaali suuresta kriisistä edessämme. Toimiin ryhtyminen kuukausia, vuosia aiemmin on olennaista. Se vaatii johtajuutta.

Meistä moni katseli erilaisia synkkiä eksponenttikäyriä jossain kohti kevättä. Totuus on, että ehkä jo silloin oltiin myöhässä: eräiden aiempien epidemioiden tapaan tämäkin epidemia ehkä olisi voitu rajata aivan syntysijoilleen. Ongelmiin aikainen tarttuminen toimii.

Yhteiskuntamme tarvitsee lisää ammattilaisia ja rakenteita pohtimaan tarkasti läpi erilaisia kriisiskenaarioita

Suomessa ammattilaiset tekivät valtavasti mukautumista kevään aikana. Etsittiin uskottavia toimittajia suojavälineille, analysoitiin tietoa ulkomailta ja korjattiin myös omissa toimenpiteissä paljastuneita virheitä. Jälkiviisaana on kuitenkin selvää, ettei tällaiseen kriisiin ollut valmista pelikirjaa. Kun kysymys on tuhansien ihmisten yhteistyöstä, on täysin ymmärrettävää, että esimerkiksi tietoa hukkuu matkalle ja samoja asioita tehdään kahdessa paikassa toisistaan tietämättä.

Suomessa on rautaisia tutkijoita moniin aiheisiin. Meillä on osaaminen ollut tähänkin kriisiin saatavilla, mutta se on pitänyt etsiä tehdessä. Isojen organisaatioiden on helpompi ennakoida toimiaan, kun joitakin asioita olisi valmiiksi pohdittuna ja jopa harjoiteltuna.

Asiantuntijoidemme pitää varoa muuntumasta aiemmin toimineiden strategioiden takuumiehiksi

Vähän kliseeksi muodostunut sanonta kertoo, että kenraalit varautuvat aina edelliseen sotaan. Tämäkin kriisi on muistuttanut, että näin tapahtuu muuallakin kuin sotilaallisissa organisaatioissa. Ehkä räikeimmät esimerkit tästä voi löytää Ruotsista, jossa suuret strategiset valinnat näyttävät -ainakin tämän hetken tietojen valossa – menneen tässä kriisissä väärin tai ainakin huonommin kuin muissa Pohjoismaissa. Käsitykseni on, ettei Suomikaan ollut kaukana tällaisten linjojen valinnasta ja merkittävän roolin oikeamman valinnan tekemisessä kantoi Suomen hallitus ja sen poliitikot.

Totuus on, että esimerkiksi THL:n resurssien leikkaaminen näyttää johtaneen hieman heikommin reagointiin pystyvään organisaatioon. Ehkä hieman laajempi tutkimustoiminta siellä olisi voinut pitää tuntosarvet valmiimpina ja osaamisen laajempana. Myös sosiaali- ja terveysministeriössä on verrattuna moneen muuhun maahan hyvin rajalliset resurssit. On syytä pohtia laajempia resursseja tai tiiviimpää yhteistyötä yliopistosairaaloiden ja kuntien kanssa.

Käytännön yhteistyötä myös kriiseissä pitää harjoitella lisää

Helsingissä pääsen seuraamaan aivan asiakasrajapintaan yltävää organisaatiota. Suomessa ministeriö, THL ja muut valtakunnalliset toimijat eivät tavanomaisissa olosuhteissa johda suoraan käytännön toimintaa. Lainsäädäntöä, suosituksia ja muiden toimijoiden patistuksia osataan tehdä, mikä rauhallisissa olosuhteissa onkin hyvin tärkeä tehtävä.

Ehkä auttaisi, jos yhteistyötä harjoiteltaisiin sellaisilla kokoonpanoilla, joissa mukana on tekijöitä kentältä aivan johtoon asti. Lopulta monet asiat tällaisissa poikkeustilanteissa hoituvat myös epävirallisia reittejä pitkin – joku muistaa, että joku jossain voisi auttaa tiettyyn akuuttiin ongelmaan. Sellaisten siteiden rakentamisen pitäisi olla suunnitelma, jota kannattaa harjoitella.

Pelkkä besserwisseröinti somessa ei riitä

Somella oli erityinen rooli tämän kriisin julkisen keskustelun areenana. Kun maailma on kertaillut esimerkiksi espanjantaudin opetuksia, merkittävä ero löytyy siitä, että ensimmäisen maailmansodan jälkeen maailmassa sananvapautta rajoitettiin merkittävästi. Jopa taudin nimi muodostui siitä, että Espanja oli harvoja sotaan osallistumattomia länsimaita ja siellä epidemiasta saatettiin kirjoittaa vapaasti.

Nykyaikaisella kriisillä on kommenttiraita Twitterissä. Siinä on vahvuuksia ja heikkouksia. Toisaalta kriisin poikkeavuus aiemmasta johti siihen, että nykyaikaisia lähteitä seuraamaan tottuneet amatöörit saattoivat jopa olla paremmin perillä asioista kuin kirjaoppineet. Toisaalta some toi myös hyvin vahvoja paineita aina palveluita toteuttaville ammattilaisille asti.

Aggressiviinen keskustelu somessa nostaa esiin ongelmia. Se ei ole ihan niin hyvä kontruktiiviseen toimintaan, jossa ratkaisuja haetaan. Herkästi keskustelu on myös tempoilevaa – pahimmillaan tuli sellainen olo, että noin viikon sisällä mentaliteetti siirtyi kaikkien mahdollisten ja mahdottomien rajoitustoimien kannattamisesta kaikkien rajoitustoimien pitämiseen virheenä. Tietenkin harvan yksittäisen ihmisen kohdalla tämä oli asian kulku, mutta keskustelun pääpainotuksista voi saada tällaisen kuvan.

Keskustelu somessa ei tule katoamaan ja hyvä niin. Kun se ei katoa, siihen täytyy mukautua.

Viestinnän avoimuus on ainoa kestävä linja

Osa somessa käydystä kärkkäästä keskustelusta keskittyi mm. siihen, mistä erilaiset luvut ja numerot tulevat. Nämä toiveet olivat täysin oikeutettuja ja on hyvä, että niitä pengottiin esimerkiksi vihreiden kansanedustajien aloitteessa siitä, että epidemiamallinnusten oletusten ja toteutuksen pitäisi olla kansalaisten nähtäville ja että tähän on otettu hyviä askelia.

Virus on vihollisena sikäli helpompi kuin vaikkapa sotilaalliset vastustajat, ettei virus ymmärrä, että sitä vastaan juonitaan. Tämän faktan pitäisi vahvistaa avoimuuden roolia nimenomaan pandemian kohdalla.

Avoimuuden vaatimukset ovat kuitenkin myös kuluttavia. Perinteisen median edustajat ymmärsivät varsin hyvin nämä paineet, kun tilanteet olivat vahvasti päällä esimerkiksi meidän toimipisteissämme. Aina tietoa ei ole käsillä jaettavaksi. On silti selvä, että median palveleminen on yksi keskeisempiä johtajien tehtäviä nykyaikana. Kansalla on oikeus tietää kriisitilanteessakin, mitä tapahtuu.

Suomi on varsin resilientti maa

Tähän mennessä Suomi on selviytynyt koronasta kohtuullisen hyvin. Suomen noin 60 kuolemaa per miljoona ihmistä on liikaa, mutta Ruotsissa vastaava luku on jo yli 500. Kykymme reagoida ja pelata yhteen näin vaikeassa paikassa on ollut toimiva.

Tämän pohjalta voi toivoa, että Suomi pystyy vastaamaan myös muihin kriiseihin kohtuullisen hyvin. Vaikka tilanne hetkittäin tuntui hektiseltä, on lopputulos kuitenkin varsin kohtuullinen. Meidän on hyvä oppia niistä asioista, mitkä kriisissä toimivat ja mitkä eivät.

Kun ilmasto lämpenee, väestö kasvaa ja luonnon järjestelmät pettävät, meillä on lopulta vain toisemme apuna ja autettavana. Vaikka jokainen kriisi on yllättävä ja erilainen, täytyy toivoa, että joustavuudesta opimme tässä kriisissä paljon. Niitä oppeja meidän on uskallettava käyttää myös ilmastokriisiin ja muiden suurten ongelmien ratkaisuun jatkossa.