Monet merkit viittaavat siihen, että koronan leviäminen on hidastunut Suomessa merkittävällä tavalla. Tämä kuitenkin vaatii sitä, että hidastavista toimenpiteistä pidetään kiinni. Kuulemme varmaan lähipäivinä yhä enemmän myös hallituksen suunnitelmista siitä, miten tulevaisuudessa toimitaan. Jatkossakin on selvää, että suuri osa taakasta on jokaisen meistä harteilla. Esimerkiksi Uudenmaan sulun purkamisen vaikutukset ratkaisee nyt se, kuinka suuri osa ihmisistä pitää jatkossakin kiinni suosituksista eli välttää tarpeetonta liikkumista ja pitää fyysisesti etäisyyttä vapaa-ajallaankin. Tämä pätee tietysti koko maahan eikä vaan uusmaalaisiin.

Hidastuminen kertoo siitä, että olemme saaneet koronan tarttumisen kuriin niin, että yksi tartunnan saanut näyttää tartuttavan alle yhden muun ihmisen. Tämä tilastollisesti pääteltävä lukuarvo on muuttumassa yhdeksi tärkeimmäksi yhteiskuntamme toimintaa määrittäväksi luvuksi. Jos se nousee yli yhden, voimme jälleen päätyä ekspontentiaalisen kasvun tielle ja aiheuttaa ryöpsähdyksen tartunnoissa. Jos se laskee alle yhden, tauti voi hiljalleen vähentyä. 

On hyvä kuitenkin huomata, että koronaan liittyvä tragedia on edelleen totta, vaikka Suomessa selvittäisiin vähemmällä kuin joissakin muissa maissa ja osassa ennusteita. Aina kun on tähän vielä osin tuntemattomaan virukseen sairastuneita, on riskejä kuolemasta. Aina kun on koronaan sairastuneita, on riskejä, että tauti tarttuu myös heihin, joille se on erityisen vaarallinen, esimerkiksi iäkkäisiin ja monisairaisiin ihmisiin.

Jotkut ovat spekuloineet, että talouden kannalta olisi ollut parempi pitää maa auki kriisin läpi. Mielestäni näistä spekulaatioista on löydetty erikoisen epärealistinen realismin aste: talouden kannalta on tietysti täysin totta, että sulku häiritsee elinkeinojen harjoittamista varsin raskaasti, mutta samalla en itse kykene uskomaan, että maamme olisi yhteiskunnallisesti tai poliittisesti kestänyt sairaanhoidon ylikuormittumista ja siitä seuranneita kuolemia. Valinta oli lähinnä sen välillä päädytäänkö sulkuihin terveyskriisin kautta vai hallitummin. 

Suomi valitsi tien, jossa pyritään välttämään terveydenhuollon ylikuormitus. Ruotsi näyttää valinneen toisin. Olen helpottunut, jos olen väärässä ja naapurimme tie on parempi kuin meidän. Suomella on yhä onneksi edelleen toimintavapautta vaihtaa kurssia. Maailmassa on paljon maita, joilla tällaista toimintavapautta ei ole, vaan kaiken alleen jyräävä terveyskriisi määrittää kaiken.

Mutta mitä tiedämme tulevasta?

1. Rajoitustoimien tehosta pitää jokaisen huolehtia.

Suuren joukon ihmisiä kestävyys on hyvin vahvasti koetuksella nykyisten rajoitusten kanssa. On ikävä kyllä mahdollista, että monista erittäin ymmärrettävistäkin inhimillisistä syistä ohjeista aletaan lipsumaan ja näin rajoitusten teho heikentyy. Suomessa on tähän mennessä valittu voimakkaammin suosituksia painottava tie kuin monissa muissa maissa: ulkoilu on sallittu, kaikki kaupat saavat olla auki eikä ihmismäärää liikkeissä kontrolloida. Se on hyvä jokaisen toimintavapauden kannalta, mutta se tarkoittaa, että vastuuta on edelleen jokaisella meistä paljon.

2. Rajoitustoimia voidaan aikanaan vähentää.

Käytännössä päättäjillä on tällä hetkellä sellainen tiedollinen puute, ettemme täsmälleen tiedä rajoittavien toimien vaikutusten suuruutta. Esimerkiksi koulujen sulkeminen vähentää tartuttavuutta jonkin verran ja ravintoloiden sulkeminen toisaalta myös jonkin verran, mutta ei ole tutkimusta, joka kiistatta osoittaisi esimerkiksi, kumpi toimista on tehokkaampi. Nyt kuitenkin kaikkien rajoitustoimien summa näyttäisi olevan sen verran suuri, että tartuntojen kasvun tahti pysyy ainakin hillinnässä tai jopa laskee. Tämä tarkoittaa, että epidemian taituttua meillä on mahdollisuus vähentää rajoituksia vähitellen.

3. Osaa rajoitustoimista tullaan vielä jatkamaan hyvin pitkään.

Olemme joutuneet jo mukautumaan tavallisesta poikkeavaan elämään nyt jo jonkin aikaa. Toivon, että ihmiset ymmärtävät, ettei kaikista rajoitustoimista tulla pääsemään eroon vielä kuukausiin. Tai vaikka rajoituksia höllennettäisin, niitä on tarvittaessa voitava uudestaan kiristää, jos epidemia alkaa levitä uudestaan. Tämä tarkoittaa, että olosuhteista on nyt rakennettava niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla sellaisia, että niissä kestää olla tarvittaessa pidempäänkin. Miten pidämme huolta jo nyt kuormittuneista omaishoitajista kodeissa, vaikeassa perhetilanteessa olevista lapsiperheistä, ilman kuntouttavaa ryhmätoimintaa jääneistä, yksinäisistä iäkkäistä, työnsä menettäneistä ja monista muista tukea tarvitsevista? Miten varmistamme, että rajoitusten kanssa elämä vaikkapa hoivakodeissa on edelleen sellaista, mitä itse haluaisimme omat viimeiset vuotemme?

On kehitettävä koko ajan parempia ratkaisuja, miten me kaikki erilaisissa elämäntilanteissa kestämme läpi nämä kuukaudet ja näemme valoa tulevassa. 

4. Suuri osa rajoitustoimista on haitallisia, joten niistä pitää valita käyttöön vähiten haitalliset.

Kuulen päivittäin huolta erinäisten rajoitustoimenpiteiden haitoista. Nämä huolet ovat lähes aina aiheellisia. Itselläni on suuri huoli siitä, miten helsinkiläisissä perheissämme pärjätään. Esimerkiksi lastensuojeluumme tulee tällä hetkellä vähemmän ilmoituksia kuin tavallisesti, kun lapset eivät tapaa kasvokkain koulujen ja päiväkotien aikuisia. Vaikka näitä vaikutuksia yritetään lieventää esimerkiksi tekemällä lastensuojeluilmoituksia niistä lapsista, joita ei etäopetuksella tavoiteta, on todennäköistä, että lastensuojelu tavoittaa pienemmän osan apua tarvitsevista lapsista kuin tavallisena arkena. 

5. Tarvitsemme asiantuntijoita ja tiedeyhteisöä avuksi ymmärtämään, mitä liikkumavaraa on.

Korona on yllättänyt koko ihmiskunnan, mutta onneksi käytössämme on niin kansainvälistä kuin kotimaista osaamista tällaisen uuden tilanteen haltuunottamisessa. Kun asiantuntijat saavat syvennettyä tilannekuvaa, pystymme varmasti tarkemmin arvioimaan rajoitusten kokonaisvahvuutta ja eri toimien hyviä ja huonoja puolia. Yksi asia tässä kriisissä, mistä olen henkilökohtaisesti iloinnut, on tieteen merkityksen ja arvostuksen nousu myös kansalaiskeskustelussa. 

6. Rajoitustoimia pitää voida vaihtaa parempiin.

Jos liikkumavaramme on vain ja ainoastaan nykyisten rajoitustoimien aiheuttamaa, on totta, että liikkumavaraa on vähän. Sen vuoksi meidän on harkittava, onko nykyisten rajoitustoimien ulkopuolella haitoiltaan pienempiä käyttöönotettavaksi. Esimerkiksi hyvin järjestetty tartuntojen jäljittäminen saattaisi auttaa tartuttajien löytämisessä eikä aiheuttaisi niin paljoa haittoja kuin koulujen pitäminen lähes suljettuina. 

Helsingissä jäljitystyötä tekee nyt lähes sata ammattilaista, kun aikaisemmin epidemiologisessa yksikössä työskenteli seitsemän ihmistä. Jos tartuntaketjuja jäljitettäisiin paljon nykyistä mittavammin, pitäisi rakentaa vielä paljon isompaa kapasiteettia jäljitystyöhön. Teknologia varmasti auttaa lähikontaktien selvittämisessä, mutta yksin sovelluksilla ei päästä kovin pitkälle, vaan ihmiset tarvitsevat ohjeet testaukseen, testitulosten tulkintaan, karanteeniin, viranomaisten tulkintaan ja tavan saada taloudellista tukea karanteenin aikana.

7. Rajoitustoimien valinta on lopulta arvokysymys.

Kun liikkumavaraa on rajallisesti, on rajoitustoimien valinta hyvin hankala kysymys. Siinä joudutaan punnitsemaan niin yksilönvapauksia kuin vaikkapa eri sukupolvien oikeuksia. Politiikasta monelle on tuttua vaikkapa veroasteen ja julkisten palveluiden laajuuden välinen kytkös. Nyt joudumme mukautumaan uusien rajallisten resurssien maailmaan. On demokraattisesti valittavien päättäjien tehtävä olla tekemässä näitä vaikeita valintoja.

Lopuksi

Itse toivoisin, että pystyisimme pitämään muutamia arvoja hyvin kirkkaana tämän kriisin läpi. 

Oikeus turvalliseen elämään on yhteiskuntamme arvoista tärkeimpiä ja siitä on pidettävä kiinni. Turvallisuuden takaaminen on kuitenkin lähtökohta kukoistavalle elämälle. Tämä tarkoittaa sitä, että teemme kaiken erityisesti riskiryhmien suojelemiseksi. On mahdollista ajatella koko toimintaamme haavoittuvimpien kokonaispuolustukseksi. Niin kauan kuin tartuntoja on, on mahdollista, että niistä osa osuu myös riskiryhmiin. 

Lapsilla on edessään pitkä elämä ja he eivät ole syypäitä mihinkään nykykriisin toimenpiteiden heikkouksiin. Lapsen oikeuksien on kuljettava edellä. Minusta tämä tarkoittaa sitä, että varhaiskasvatuksen ja koulujen avaamisen harkitusti ja hallitusti on oltava toimintamme lähiaikojen tavoite. Muuten meiltä jää kuulematta merkittävä määrä lasten itkua ja hätää, joka jää neljän seinän sisälle. Sen inhimillinen ja myös taloudellinen hinta on kova. 

Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus. Nyt tehtävät toimet tulevat aiheuttamaan valtaisia taloudellisia vaikutuksia kokonaisten sukupolvien elämään. Kirjoitin ylioppilaaksi 1992 laman keskellä, joka jätti Suomeen  liian syviä sosiaalisia haavoja. 2010-luvun finanssi- ja eurokriisi näkyy yhä nuorempien ikäluokkien työurassa ja tulotasossa. Nyt suojelemme erityisesti vanhimpia ikäluokkia. Jotta tämä on reilua, meidän pitää luvata huolehtia kriisin jälkeisessä jälleenrakennuksessa nuoremmille tärkeistä asioista: satsauksista koulutukseen ja siitä, että talous rakennetaan myös ekologisesti kestävälle pohjalle.

Kuvalähde: CDS, Alissa Eckert, MS; Dan Higgins, MAMS