Olin keskustelemassa viime viikolla helsinkiläisten omaishoitajien ja omaishoidon järjestöjen kanssa. Tilaisuus oli hyvä ja siinä päästiin puhumaan suoraan myös ongelmista ja haasteista, mitä omaishoitajat kohtaavat arjessaan. Tilaisuus tarjosi hyvän mahdollisuuden tarkastella, miten tilanne on kehittynyt. Viime kesäkuussa kaupunginhallitus palautti valmisteluun omaishoidon tuen myöntämisperusteet. Tämä prosessi johti uusiin kriteereihin, jotka päätettiin syksyllä lautakunnassa. Sitä ennen järjestimme laajan järjestöjen kuulemiskierroksen, jonka perusteella sekä viranhaltijoiden valmisteluun että lautakunnassa tuli muutoksia.
 
Koska omaishoidon päätökset tehdään aina yksilöiden erilaisia tilanteita huomioiden, eivät poliitikkojen päätökset siirry välittömästi omaishoitajien arkeen, vaan päätöksien tekemisessä menee oma aikansa. Nyt tässä vaiheessa voidaan kuitenkin sanoa jo jotain muutoksista.
 
Helsingin omaishoitajien tilanne on parantunut. Tästä yksi merkki on yksinkertaisesti se, että omaishoitajien määrä on kasvanut jonkin verran viime vuodesta. Erityisesti alle 65-vuotiaita on nyt omaishoitajina enemmän kuin viime vuonna. Kaupunki myös satsaa omaishoitajiin enemmän. Vuoden neljänä ensimmäisenä kuukautena omaishoitajien kustannukset kaupungille ovat nousseet 7,3 miljoonasta eurosta 7,8 miljoonaan euroon. Rahankäyttö ei tietenkään ole itseisarvoista, mutta kertoo tässä tapauksessa lisäsatsauksista.
 
Omaishoitajien tehtävä on usein raskas. Tässä mielessä on vähän huolestuttavaa, että omaishoitajat käyttävät nyt vähemmän lakisääteisiä vapaapäiviään kuin viime vuonna. Tilaisuuden keskustelun perusteella kaikki eivät luota siihen, että omainen saa oikeanlaista tai riittävän hyvää hoivaa vapaan aikana.
 
Helsinki on halunnut kannustaa vapaapäivien pitämiseen tarjoamalla erilaisia tapoja muun muassa palvelusetelin, jonka avulla hoitajan voi saada kotiin kuudeksi tunniksi. Toisaalta varatun lomapäivän aikaisen vapaan pituus (kuusi tuntia) ei ole ehkä riittävä. Tämän palvelusetelin riittävyydestä on lautakunta vaatinut myös uuden käsittelyn ja asiaan siis palataan syksyllä.
 
Keskustelussa nousi esiin myös, että Helsinki on nyt ainoa kunta Suomessa, joka mahdollistaa omaishoitajien työsskäynnin vaativimmissakin hoitoisuusryhmissä. Vaikka tämä ei ole välttämättä monen elämäntilanteeseen sopiva ratkaisu, on hyvä, että järjestelmämme on joustava ja sopii kaikenlaisten ihmisten elämäntilanteeseen. Helsingin esimerkistä voi olla hyötyä myös perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon asettamalle selvityshenkilölle, joka alkaa kartoittaa parempia keinoja yhteensovittaa työelämä ja omaishoito.
 
Helsinki myös kysyy ensimmäistä kertaa kaikilta omaishoitajilta heidän hyvinvoinnistaan ja jaksamisestaan. Tilaisuudessa pyysimme järjestöiltä ja omaishoitajilta palautetta kyselyn muotoiluun. Kyselyn idea on tuoda myös meille päättäjille enemmän tietoa siitä, miten omaishoitajilla menee. Tätä tietoa voidaan käyttää hyväksi, kun tukijärjestelmiä kehitetään jatkossa. Omaishoitajien arjen parempi ymmärrys on varmasti meille kaikille hyväksi. Se on usein työ, josta saa aivan liian vähän kiitoksia.