Vaalikampanjan aikana minulta on kysytty paljon vanhusten asioista: kiinnostavatko ikäihmiset minua vai ajanko vain lasten asioita. Oletuksena on usein ollut, ettei vihreää tai “näin nuorta”, asia voi kiinnostaa. Mairittelevaa sinänsä pian 45-vuotiaalle!

Omat vanhempani ovat seiskavitosia, mieheni vanhemmat täyttävät 80 ja 90 vuotta. Omassakin lähipiirissä on viime vuosina tullut eteen kaikenlaista: syöpäleikkauksia, kaatumisia, infarkteja, kotisairaanhoidon ja -palvelun toimivuutta, muistisairautta.

Ja tietenkin myös ihania ikääntymisen asioita: eläkkeelle jääneiden vanhempien säännöllistä hoitoapua lasten ollessa pienempiä, leikittämistä ja tarinoita, lahjaksi saatuja teatterilippuja, lukemattomia asioita meidän kiireisten työikäisten ja pienimpien hyväksi. Tälläkin viikolla äitini ja tätini ovat päivisin halunneet kiertää omakotialueita ja jakaa vaalimainoksiani postilaatikoihin ympäri kaupunkia.

Helsinki on tilastojen valossa nuorten kaupunki:  työt ja opinnot vetävät kaupunkiin nuoria. Sekä lapsia ja eläkeikäisiä on muuta maata vähemmän.

Ikääntyvät käyttävät samoja palveluja kuin muutkin: joukkoliikennettä, kirjastoja, kulttuuri- ja liikuntapalveluja. Kotoa pitää päästä lähtemään. Useimmille joukkoliikenne toimii, mutta ei kaikille. Olin todella pettynyt, kun Jouko- ja Kutsuplus -linjojen kokeilut eivät onnistuneet. Niiden tilalle olisi tarmolla kehitettävä joukko- ja taksiliikenteen välimuotoa, joka helpottaisi liikkumista. Uber-aikana tämän ei luulisi olevan mahdotonta.

Iän myötä moni tarvitsee enemmän sosiaali- ja terveyspalveluja. Sote-uudistuksen tässä vaiheessa on mahdotonta sanoa, onko Helsinki enää kahden vuoden päästä vastuussa sosiaali- ja terveyspalveluista, mutta vastuu sotesta on ainakin 2018 loppuun. Myös mahdollisen maakunnalle siirron jälkeenkin vastuuta jää Helsingille. Terveyden jahyvinvoinnin edistäminen jää kuntiin, johon kuuluu paljon tärkeitä palveluja.

Helsinki on systemaattisesti vähentänyt laitoshoitoa viime vuosina. Olemme tilanteessa, että liian huonokuntoiset vanhukset asuvat kotona. Kotona asuminen on toiveena suurimmalla osalla – niin kauan kuin kotona pärjää.

Tämä on mielestäni vanhustenhoidon pullonkaula. Saadakseen palveluasumisen paikan on täytettävä tiukat kriteerit. Niiden toimivuutta olisi mielestäni arvioitava uudelleen.

Vanhustenhuollon suurin unohdettu ryhmä ovat omaishoitajat. Heitä on Helsingissäkin joka vuosi enemmän. Helsinki muutti omaishoidontuen kriteerejä vuoden alussa samalla kun omaishoitajien lakisääteiset vapaat lisääntyivät. Kriteerien muutosten vaikutukset eivät olleet selvillä, joten vihrät vaativat, että omaishoidontuen uudistukset on tuotava sosiaali- ja terveyslautakunnan päätettäväksi.  Näin tapahtuikin.

Omaishoitajat eivät aina käytä lakisääteisiä vapaitaan. Syitä tälle on etsittävä. Yhden epäkohdan opin itsekin vaalimainoksia jakaessa: koska omaishoitajat joutuvat maksamaan omavastuun omasta vapaastaan (kuka muu joutuu maksamaan omasta lomastaan?),  voi maksu olla joillekin kynnyskysymys. Tämä on saatava korjattua ja sanoisin jopa, että ennen maksutonta varhaiskasvatusta, mitä kyllä kannatan.

Omaishoitajien asemaan vaikuttavia asioita olen yrittänyt valtuustossa korjata: päivätoimintaan pitää päästä heti eikä odottamisen kautta, samoin omaishoitajien helpottamiseksi on saatava lisää lyhytaikaisia paikkoja. Asukastalojen rahoituksesta on huolehdittava, koska ne tarjoavat tärkeää virkistystä ja toimintaa kaupunginosissa lähellä kotoa.

Kotihoidon toimivuudesta olen myös saanut omakohtaista kokemusta ja paljon palautetta. Aikaa asiakkaan luona on liian vähän, tavoitteet liian kovat. Kuulin syksyllä Kustaankartanosta kotiutetusta rouvasta, joka ei kolmeen kuukauteen päässyt kotihoidon kautta suihkuun: peseytymistilat olivat niin vaikean portaan takana, mutta silloin pitäisi olla pääsy edes kerran viikossa kuljetettuna saunaan tai suihkuun.

Kotihoito on mielestäni myös liikaa osiin, jolloin kokonaisvaltainen hoito unohtuu: yksi tuo lääkkeet, toinen vie pesulle, siivouspalvelu on erikseen. Kauppakassikin  pitäisi osata tilata eri paikoista ja sen osalta näimme valitettavan epäonnistuneen palvelutuottajan suorituksen tänä vuonna. Kaupunginhalliltus sai selvityksen kauppapalvelusta. Kilpailutuksessakin on ollut ongelmakohtia, mutta kaupunki ei myöskään ole saanut Servea Oy:ltä, mitä on tilattu. Puutteita seurataan, ja tuottaja on mielestäni vaihdettava, jos laatu ei parane.

Kotihoidon parantamisessa ensimmäinen askel olisi palaaminen kokonaisvaltaisempaan hoitoon ja hoivaan, pois tällaisesta teollisen tuotannon malliin tehdystä pilkotusta palvelusta.

Suurin osa haluaa asua kotona, joten kotihoidon on oltava turvallista sekä vanhukselle että omaisille. Omaiset joutuvat varmasti jatkossakin osallistumaan ikääntyneiden hoitoon. Kaupungin on hoidettava nykyistä paremmin heidät, joilla ei ole omaisia turvanaan.