Ennen vaaleja moni irvailee, että poliitikot aina lupaavat lisää kaikille. Yhden vanhemman perheille pitää ehdottomasti luvata lisää. Olin osallistumassa Pääkaupunkiseudun yksin- ja yhteishuoltajien Päksy ry:n vaalipaneeliin. Valitettavasti järjestäjät joutuivat perumaan paneelin viime tingassa, mutta keskustelu paneelin teemoista on edelleen tärkeää ja koskettaa monia helsinkiläisiä perheitä.
Helsingin perheistä yksinhuoltajaperheitä on 28 prosenttia, kun esimerkiksi muulla pääkaupunkiseudulla osuus on 22 prosenttia. Helsinki on Manner-Suomen yksinhuoltajavaltaisin kunta, neljäsosa alle 18-vuotiaista lapsista asuu yhden vanhemman perheessä. Osuus on kuitenkin laskenut viimeisten 10 vuoden aikana.[1] THL:n tuoreessa Lapsiperheköyhyyttä 2010-luvulla kartoittavassa tutkimuksessa ilmeni, että pientuloisimpien perheiden vanhemmista yllättävän moni käy töissä: lähes joka toinen on töissä. [2]
Kaikki yksinhuoltajat eivät ole vähävaraisia, mutta suuri osa pienituloisista perheistä on yhden vanhemman perheitä. Ja erittäin moni on töissä, jonka palkka ei riitä perheen elämiseen.
Vastustin hallituksen kaavailemien varhaiskasvatusten leikkauksia Helsingissä, jotka onnistuimme torppaamaan. Ajan valtuustossa myös laadukasta, joustavaa – siten myös yhden huoltajan arjen haasteet huomioivaa – laadukasta varhaiskasvatusta. Varhaiskasvatuksen tulee tukea lapsen kasvua ja kehitystä, mutta myös mahdollistaa käytännön tasolla lapsiperheen arjen toimivuus ja vanhemman työssäkäynti. Tulevalle lukuvuodelle onnistuimme budjetoimaan iltapäiväkerhopaikat kaikille sitä tarvitseville 1-2 luokkalaisille. Nämä asiat koskettavat yhtälailla kaikkia perheitä, mutta erityisesti niitä yhden vanhemman perheitä, joissa jousto- ja järjestelyvaraa on vähemmän.
Kävin Pienperheyhdistyksen kesäleirillä Sipoon saaristossa muutama vuosi sitten. Nykyiset tuki- ja palvelujärjestelmät huomioivat yhden huoltajan perheiden tarpeet huonosti. Asuminen on Helsingissä kallista, ja yhden huoltajan perheissä asumisen kalleus korostuu ja entisestään, kun perheenjäseniä on monta, mutta asumiskulut kasaantuvat yhdelle. Hankalassa asemassa ovat ne pienituloiset yhden vanhemman perheet, joiden tulot ylittävät vain ohuesti toimeentulotuen normit. Näitä perheitä ei tavoita ennaltaehkäisevät tukimuodot kuten täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki, jotka voisivat auttaa pulasta kun lapsen silmälasit rikkoutuvat, pyykinpesukone tekee lopputilin, perheessä tarvitaan järeämpää hammashoitoa, koulukirjoja lukioon tai oppimateriaaleja ammattioppilaitokseen. Arki harrastusmaksujen, pieneksi jääneiden polkupyörien, luistimien tai talvihaalareiden keskellä on tiukkaa.
Sellaisissa yhden huoltajan perheissä, joissa verkostoja ei ole – tai ne sijaitsevat pitkän välimatkan päässä – tarvitaan myös palveluita ja ihan konkreettista apua arkeen. Tarvitaan kohtuuhintaista, matalan kynnyksen hoitoapua arjen akuutteihin tilanteisiin, tai ihan vaan siksi, että yksin pärjäävä vanhempi saisi hetken hengähdyksen, ennen kuin seinät kaatuvat päälle. Tarvitaan riittävän joustavaa päivähoitoa ja varhaiskasvatusta, jotta hoito turvattaisiin vuorotyöläisten lapsille. Kauppojen aukiolojen ja 24h-yhteiskunnan laajetessa tarve joustaville ratkaisuille on kasvanut edelleen, kun esimerkiksi palvelualoilla työskentelevien työajat ovat epäsäännöllistyneet entisestään. Vasta nyt on herätty keskustelemaan koulukuljetuksista tai terveyskeskuksen valinnasta perheissä, joissa lapsilla on kaksi osoitetta eri kaupunginosissa. Vihreiden esityksestä kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti, että seuraavalla kilpailutuskierroksella koulukyydit kilpailutetaan myös niin, että kahdessa osoitteessa asuvien perheiden lapset koulukyytiä tarvitsevat lapset saavat koulumatkan molemmista kodeistaan. Käytännössä nämä lapset ovat Helsingissä erityistä tukea saavia lapsia.
Pienet koululaiset ovat Suomessa aivan liikaa yksin. Sen vuoksi olen joka vuosi puolustanut koululaisten kesätoimintaa mm. leirejä ja leikkipuistojen ruokailuja ja koululaisten kerhoja. Mitä puuttuu, on tuki koululaisten hoitoon, jos vanhempi tekee ilta- tai vuorotyötä. Ruotsissa on hyviä malleja, miten hoidon järjestäminen ei ole vain kuormittuneen vanhemman vastuulla, vaan työnantaja ja kunnat voivat helpottaa tätä taakkaa hoitotuella, järjestelyillä jne.
Kolmen kouluikäisen äitinä ruuhkavuosien logistiikka on minulle tuttua. Olen kuitenkin siinä onnekkaassa tilanteessa, että minulla on toinen aikuinen jakamassa vastuuta vanhempainilloista, jalkapallojoukkueen mokkapalatalkoista, yöllisistä lastenklinikkakäynneistä, lainanlyhennyksistä ja noro-sairastuvasta sen sattuessa kohdalle. Pienenä, mutta konkreettisena esimerkkinä tein perhepukuhuoneiden lisäämisestä aloitteen vuosia sitten, kun miestäni innokkaampana uimarina olin kolmen poikani kanssa vaikeuksissa, kun vanhin seitsemänvuotias joutui menemään yksin miesten pukuhuoneeseen. Perhepukuhuoneita on edelleenkin vain Itäkeskuksessa. Voisin kuvitella, että isien uintireissuja tyttäriensä kanssa ja samoin äitien poikiensa, voisi helpottaa lisäämällä perhepukuhuoneita useampaan uimahalliin. Valtuutettuna haluankin pitää huolta siitä, että Helsinki pystyy tukemaan jokaisen perheen arkea, perheen lähtökohdista käsin ja erilaiset tarpeet huomioiden. Yksittäisistä, sujuvuutta edistävistä asioista tulee toimiva helsinkiläinen arki, jossa kaikilla ja hyvä olla.
Palveluiden ja tukimuotojen lisäksi ajattelen, että kaupungin tulee kiinnittää huomiota myös siihen että sen oma pesä on kunnossa. Koulutan työssäni yrityksiä ottamaan lapsen oikeudet mm. vanhempien työajat huomioon. Vastuullisuus työnantajana on iso trendi, missä Helsingin maan suurimpana työnantajana kannattaa olla edelläkävijänä. Kaupungin henkilökunnan joukossa on myös monia yhden vanhemman perheitä, sekä pienituloisia työntekijöitä. Helsingin tuleekin panostaa perheystävällisiin käytäntöihin työnantajana ja toimia esimerkkinä myös muille kunnille ja yksityisille työnantajille.
[1] http://tilajakehitys.hel.fi/perheet_ja_asuntokunnat
[2] http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/131589/URN_ISBN_978-952-302-742-8.pdf?sequence=1
