Tällä viikolla juhlittiin upeaa uutta Maunula-taloa. Tämä on hieno hetki Maunulalle, aktiivisille maunulalaisille ja Helsingille, joka on saanut hankkeesta toimivan mallin asukkaiden kanssa tehdystä yhteissuunnittelusta Olen onnellinen, että sain olla mukana ensin Maunulan Demokratiapilotissa ja sen jälkeen asukaslähtöisessä Maunula-talon suunnittelussa.
Aina emme tienneet, mihin ideamme johtavat – järjestimme asukkaiden, virkamiesten ja arkkitehtien työpajoja, keräsimme paikallisten ideoita ja mielipiteitä, millainen talon pitäisi olla. Kävimme Kaupungintalolla tapaamassa virkamiehiä ja valvomassa, että hanke todella etenee. Me alueen kaupunginvaltuutetut toimimme hyvin yhdessä, siitä iso kiitos Yrjö Hakaselle ja Nils Torvaldsille – oli ilo tehdä kanssanne töitä.
Suurin kiitos hankkeen onnistumisesta kuuluu maunulalaisille. Viikon avajaisjuhlat olivat hieno hetki myös Helsingille, joka Maunulan kokeilusta sai uuden mallin asukkaiden ja eri virastojen yhteisiin hankkeiisiin. Seuraavaksi oppeja sovelletaan Jakomäessä, ja sitten toivottavasti monessa muussakin paikassa.
Arkkitehti Mikko Summanen sanoi avajaispäivinä, ettei talo ei ole vielä lainkaan valmis, ennenkuin edessä oleva puisto valmistuu – siihen on varattu erikseen rahaa Helsingin Lähiörahastosta.