Helsingin Vihreiden kaupunginhallituksen jäsenet äänestävät tänään Vartiosaaren osayleiskaavaa vastaan. Osayleiskaavassa esitetään, että saaren keskusta muutetaan uudeksi saaristokaupunginosaksi, mutta Helsingin Vihreät ei pidä esitettyä osayleiskaavaa perusteltuna.
“Saaren luontoarvot ovat kiistattomat: saaren luonto on säilynyt lähes koskemattomana. Yli puolet saaren pinta-alasta on arvokkaita luontokohteita, lukuisia erilaisia luontotyyppejä ja muun muassa yli 150-vuotiaita kilpikaarnamäntyjä”, Sanna Vesikansa kiteyttää.
Luontoarvojen lisäksi saarella on kulttuurillisia arvoja, sillä huvila-alue ja lukuisat palstaviljelmät antavat saarelle omanlaisensa leiman – vanhimmat huviloista on rakennettu jo 1800-luvulla. “Saaren suojeleminen on perusteltua, kun huomioi kokonaisuuden: saaren historialliset arvot, luonnonsuojelulliset arvot ja virkistyskäytön mahdollisuudet”, kertoo Otso Kivekäs. “Helsinkiin tarvitaan kipeästi uusia asuntoja, mutta käsittelyssä oleva yleiskaava ratkaisee tämän kysymyksen Vartiosaaren rakentamista paremmin”, Kivekäs jatkaa.
Vaikka saarelle ei halutakaan rakentaa, on sitä kehitettävä kaikkien helsinkiläisten virkistys- ja luontokohteena. Saaren käyttöä on avattava kaikkien kaupunkilaisten – ja muidenkin – ulottuville. “Haluamme edistää saaren virkistyskäyttöä rakentamalla kävely- ja pyöräilysillat saarelle. Näin hieno saari olisi nykyistä useamman kävijän koettavissa.”, mainitsee Hannu Oskala.
Vartiosaaren osayleiskaavasta äänestetään tänään kaupunginhallituksen kokouksessa.