HS kirjoitti eilen ja tänään päiväkotien ja leikkipuistojen säästöpaineista, joita todella on: budjetti on ylittymässä tänä vuonna 8 miljoonalla.
Tiistain lautakunnan kokouksessa käsittelimme talousseminaarissa viraston kustannuksia. Se auttoi hahmottamaan, mihin noin 350 miljoonan budjetti jakautuu. HS on julkaissut ei-lakisääteisten palveluiden kustannuksia graafina. Ei näissä lautakunnan listoissa mitään salaista ole ja ehkä veronmaksajien on hyvä tietää, mihin hyödyllisiin kohteisiin raha menee.
Säästöistä puhuminen on tässä vaiheessa vielä spekulaatiota. Tosin muutaman viikon kuluttua ehkä jo arkipäivää, kun 2014 talousarvio on päätetty valtuustossa.
Lautakunnassa olemme kesästä alkaen keskustelleet viraston miettimistä säästökohteista, kotihoidontuen leikkaamisesta yli 2-vuotiailta ja päivähoitomaksujen sisaralennuksen poistosta. Säästöesitystä ei ole vielä kummastakaan eikä siis myöskään päätöksiä. Kumpikin on mielestäni ongelmallinen: kotihoidontuen leikkaus voi tuoda lisää lapsia kalliimpaan kokopäivähoitoon ja sisaralennuksen poisto tarkoittaa, että monilapsiset perheet paikkaavat Helsingin taantuvaa taloutta 40 eurolla kuukaudessa (tai enemmänkin, jos perheellä on yli kaksi lasta samaan aikaan päivähoidossa).
Varhaiskasvatuksen budjetti on ylittynyt itse asiassa joka vuosi ja asia on aina selitetty lasten määrän yllättävällä kasvulla.
Lasten määrän vaihtelut ovat kasvavassa kaupungissa hieman arvaamattomia, mutta kyllä väestöennuste aika hyvin kertoo kasvun. Suurempi heitto lapsiluvuissa oli vielä 10 vuotta sitten, kun tilastot eivät huomioineet, että lapsiperheet jäivät Helsinkiin asumaan – muuttoliikkeen suunta vaihtui. Se osataan huomioida ennusteissa jo paremmin.
Suurempi ongelma varhaiskasvatuksen budjeteissa on Helsingin budjetointitapa: talousarvio rakennetaan edellisen vuoden talousarvion päälle. Kun lasten määrä on vuosia kasvanut vauhdilla, on hoidossa todellisuudessa koko ajan noin 1000 lasta enemmän lapsia kuin talousarviossa. Tämän vuoksi ”lapsiluku yllättää Helsingin” joka vuosi.
Joka vuosi poliitikot käyttävät neuvotteluissa aikaa sen pohtimiseen, montako lasta päivähoidossa onkin ennakoitua enemmän. Miljoonia on vuosittain lisätty, mutta se ei ratkaise perusongelmaa. Kun rahaa on lähtökohtaisesti liian vähän ja päivähoitopaikka on lain mukaan jokaiselle lapselle järjestettävä, on puutetta paikattava lisäbudjeteilla joka vuosi. Ylitysoikeuden myöntäminen on rahaa sekin, mutta johtaa lyhytjänteisyyteen. Parempi olisi varautua väestönkasvuun etukäteen. Jos koko rahasäkkiä ei haluta antaa varhaiskasvatukseen törsäyksen pelossa, varataan vaikka määräraha kaupunginhallituksen alle, mitä voidaan lasten määrän yllättäessä käyttää.
Tärkeintä olisi luoda systemaattinen toimintatapa, millä budjetin alimitoittaminen loppuu. Koska laki määrää päivähoitoa voimakkaasti, olisi talousarvio rakennettava realistiselle pohjalle. Tiukan budjetin mystiseen ohjausvaikutukseen en usko tässä palvelussa pätkääkään. Tottakai taloutta on hyvä ohjata, ettei eletä kuin pellossa. Voidaan esimerkiksi päättää tiukka suoritehinta per hoitopaikka, ja määrätä virasto pysymään tässä hinnassa. Tuottavuuden kasvun pitäisi myös olla sidottu suoritteiden hintoihin eikä lasten määrän heilahteluihin.
Varmasti on niitäkin, jotka vain odottavat turhina pitämiensä ei-lakisääteisten palvelujen alasajoa. Leikkipuistojen toimintaa voidaan varmasti tehostaa mm. yhteistyöllä järjestöjen kanssa, mutta suuria säästöjä ei saada kuin mittavilla lakkauttamisilla. Helsinki-lisän leikkaaminen voi tuoda lisää lapsia päivähoitoon. Muut ei-lakisääteiset palvelut ovat erittäin tehokkaita investointeja lasten kielen oppimiseen tai muuhun erityistukeen ennen kouluikää – asioita joihin kansainvälisten tutkimusten mukaan kannattaa panostaa varhaisessa vaiheessa eikä vasta myöhemmin, kun koulu ei suju eikä nuori työllisty.
Tähän asti Helsinki on hoitanut aika mallikkaasti erityisen tuen ja panostanut lapsiperheiden hyvinvointiin leikkipuistoissa, kerhoissa ja laadukkaassa päivähoidossa. Saman soisi jatkuvan, etenkin kun uusi virasto on varmasti kaupungin tehokkaimmin toimiva matala organisaatio, josta muilla virastoilla olisi paljon opittavaa.
