Tarkistuslaskennassa olen saanut 767 ääntä, melkein saman kuin neljä vuotta sitten (787, kauniita lukuja molemmat!)

Olen vaalitulokseen todella tyytyväinen, vaikkei se tällä kertaa riittänyt valtuustopaikkaan. Olen ryhmän 3.varavaltuutettu eli käytännössä lähes joka kokouksessa läsnä.

Kiitos kaikille äänestäjille luottamuksesta! Yritän olla luottamuksenne arvoinen seuraavat neljä vuotta. Suurkiitokset myös ystäville ja sukulaisille kannustuksesta, esitteiden jakamisesta ja rahallista tuesta. Ilman teitä tukijoukkoja tätä ei pystyisi tekemään.

Olen käynyt läpi vaalituloksia (esim. HS tulospalvelu). Jokainen ääni on yhtä arvokas ja olen tyytyväinen, että tukea tuli ympäri kaupunkia. Jatkan työtä parempien palveluiden puolesta koko kaupungissä.

Asun ja elän Pakilassa, ja vankimman tuen sain lähialueiltani täältä Pakilasta, Paloheinästä, Torpparinmäestä, Maunulasta, Haagasta. Näiltä alueilta olen ennenkin saanut runsaasti yhteydenottoa ja pyrkinyt edistämään paikallisia asioita. Olkaa yhteydessä jatkossakin ympäri Helsinkiä: sanna.vesikansa (at) vihreat.fi

Pohjois- eikä Länsi-Helsinkiin tullut yhtään vihreää valtuutettua, mikä ottaa päähän. Näissä vaaleissa voittivat cityvihreät: 85% vihreistä valtuutetusta asuu Etelä- tai keskisessä Helsingissä. Kaupunki vain yksinkertaisesti näyttää erilaiselta, jos sitä katsoo ratikkareitin varrelta tai Kehä I:n tai III:n kupeesta.

Vaalien jälkeen kroppa ja mieli olisi kaivannut lomaa, mutta elämä jatkui normaaliin tapaan: töitä, maanantaina koulun vanhempainyhdistyksen vuosikokous, tiistaina sosiaalilautakunta. Lautakunta päätti lastensuojelupalveluiden hankinnasta, jonka kokonaisvolyymi on 120-160 miljoonaa seuraavien neljän vuoden aikana.

Hankinnat ja kilpailutukset ovat aina vaikeita. Tässä puitekilpailutuksessa Helsinki määritteli suositushinnan (hintakaton) niihin palveluihin, missä markkinahinta oli tiedossa. Osa ostoista oli täysin uusia palveluita.

Kilpailutus osoitti, että Helsingin sijaishuollossa on toimivat markkinat. Suurin osa tarjoajista on järjestöjä ja pieniä kotimaisia yrityksiä. Tuottajien keskittymistä, mikä on ollut julkisuudessa esillä, ei Helsingissä ole. Helsinki on tietoisesti päättänyt ylläpitää vahvaa omaa palvelutuotantoa, omia oppilas- ja lastenkoteja. Emme ole pakkotilanteessa, vaan Helsingillä on ostajan markkinat. Näin pitää myös jatkaa.

Kriteereissä on sekä laatu- että hintakriteerejä. Henkilökunnan todellinen koulutustaso ja kasvuympäristön laatu kuten kaikki muutkin laatukriteerit testataan seuraavaksi: sosiaalivirasto käy kaikissa sopimuspaikoissa, tarkistaa tiedot sekä haastattelee myös lapsia ja nuoria. Lasten ja nuorten osallisuuden parantamisesta puhuin myös lautakunnassa, samoin laadun jatkuvasta valvonnasta.

Kilpailutuksen jälkeenkin nyt sijoitetut lapset saavat jäädä sijoituspaikkaan, missä asuvat. Tämä hoidetaan suoraostoina.

Eilen keskiviikkona kokoontui uusi vihreä valtuustoryhmä ensimmäisen kerran. Olin mukana, ja aion olla kiinteästi valtuustoryhmässä jatkossakin. Pian käynnistyvät luottamuspaikkaneuvottelut muiden ryhmien kanssa. Itse odotan eniten lautakuntatyötä. Missä lautakunnassa vaikutan, ratkeaa lähiviikkoina.