Valtuusto aloitti tänään ensi vuoden talousarvion valmistelun. Viimeistä kertaa tämä valtuusto kertasi toiveitaan, miten Helsingin taloutta pitäisi johtaa.

Samaan aikaan hallituksen julkaisema kuntakartta kuohuttaa. Kuntauudistus olisi voitu esitellä paremminkin, mutta tosiasia on, että kuntarakenteelle pitää tehdä jotain. Työssäni järjestän opintomatkoja ja vierailuja kansainvälisille sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille enkä ole tavannut yhtään delegaatiolta, joka ei ihmettelisi kuntamääräämme. Sirpaleinen kuntarakenne olisi kiinnostava suomalainen erikoisuus, missä ei olisi mitään vikaa – jos se vain toimisi.

Kuntarakenneuudistusta tarvitaan myös pääkaupunkiseudulla  tasapainoiseen kehitykseen. Pelkka kuntaruudistus ei kuitenkaan riitä turvaamaan palveluiden ongelmia.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksella on todellinen tarve ja kiire. On myös totta, että Helsinki käyttää muita kuntia enemmän rahaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon, mutta emme silti voi sanoa, että palvelumme olisivat kauttaaltaan huiman laadukkaita. Käytämme rahan väärin.

Vuonna 2013 sosiaali- ja terveysviraston yhdistämisen pitää pystyä vastaamaan osaan näistä   ongelmista. Toimivammat hoitoketjut vanhustenhuollossa, lastensuojelussa ja perhetyössä ja mielenterveys- ja päihdetyössä tuo parempaa tukea – tulevaisuudessa mahdollisesti vähemmällä rahalla.

Hallinto ei vähene automaattisesti. Samoin it-investoinneissa ostamme kallilla, emme kilpailuta ja olemme lähes monipoliaseman omaavien yritysten varassa. Kaikki kalliit eivätkä aivan välttämättömät hankkeet on jäädytettävä minimiin etenkin nyt kun pääkaupunkiseudun kunnat ja HUS suunnittelevat yhteisen potilas/asiakastietojärjestelmän hankintaa.

Henkilöstöpula on jo totta sosiaalityöntekijöiden, sairaanhoitajien, lastentarhanopettajien ja lääkärien osalta. Hyvällä henkilöstöpolitiikalla ja kilpailukykyisellä palkalla takaamme jaksavat ammattilaiset ja laadukkaat palvelut.

Ensi vuoden budjetissa on uusi varhaiskasvatuksesta vastaava virasto. Toivottavasti itsenäisyys tuo  päivähoidon järjestämiseen liikkumavaraa, mitä suuressa sosiaalivirastossa on puuttunut.

Tein vuosi sitten aloitteen, että päivähoidon budjetointi pitäisi perustua todelliseen lapsimäärään – nykyistä käytäntöä, joka laahaa lapsimäärineen lähes vuoden jäljessä, olisi täysin mahdollista muuttaaa. Ehkä uusi virasto pääsee aloittamaan työnsä todellisen lapsimäärän mukaan eikä jatkuvasti jouduta selittämään vanhentunutta virttä, että lapsiennuste meni taas pieleen.

Lasten määrän kasvu ja  puuttuvat päivähoitopaikat on todellinen ongelma. Samaa positiivista mielialaa mitä valtuustosalissa kuulin toivon etenkin kokoomukselta budjetin valmistelussa.

Päivähoitoryhmien pienentäminen alkaa tänä vuonna varsin vaatimattomasti, mutta alkaa kumminkin. Päivähoitoinvestointien lykkääminen tulee todella kalliiksi, kun joudumme remontoimaan pikapikaa entisiä kauppoja ja nykyisiä liikuntahalleja päiväkodeiksi.

Leikkipuistoinvestoinnit ovat toinen, missä on vuosikausia lykätty peruskorjauksia. Kaupungin 70 leikkipuistosta aivan liian moni on surkeassa kunnossa. Haagan leikkipuisto Isonneva jouduttiin sulkemaan helmikuussa, kun korjausta oli lykätty riittävän monta kertaa. Nyt ollaan sitten ilman leikkipuistorakennusta aika monta vuotta – koululaisten iltapäiväkerholla on sentään varatila koululla.

Riittävä kohtuuhintaisten asuntojen rakentaminen laahaa surkeasti perässä tavoitteista. Tämän päivän Hesarin kolumnissa heitettiin varteenotettavia ideoita Wienistä, missä julkinen asuntorahasto on rakentanut kohtuuhintaisia asuntoja 200 000 wieniläiselle. Nyt on vihdoin tartuttava kohtuuhintaisten asuntojen krooniseen pulaan ja tehtävä aivan uudenlaisia ratkaisuja.