HS julkaisi tänään mielipidekirjoitukseni työlupien uudistamisesta. Vähän oli juttua lyhennetty; tässä alkuperäinen tekstini.

Työperäistä maahanmuuttoa kannatetaan puheissa, mutta rohkeat teot puuttuvat. Suomi elää illuusiossa, jossa sopivia tulijoita löytyy sormia napsauttamalla. Tarvitaan aktiivista ja avointa maahanmuuttopolitiikkaa, jossa tuetaan nopeaa kielen oppimista ja sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

Suomi tuhlaa rahaa työlupabyrokratiaan. Sen sijaan tarvitaan työsuojelun ja -valvonnan tehostamista, jotta työsyrjintätapaukset saadaan kiinni.

Työlupakäytännön uudistaminen on pysähtynyt eduskuntaan laskukauden ja maahanmuuttovastaisuuden pelästyttämänä. Talous ei ole nollasummapeliä, jossa ensin työllistetään Suomen työttömät ja sen jälkeen etsitään osaajia maailmalta. Tuleviin vuosiin on varauduttava ajoissa.

Työlupien myöntäminen on saatava yksinkertaisemmaksi, nopeammaksi ja yhden viranomaisen hoitoon. Nykyisin työ- ja elinkeinotoimisto selvittää, ettei lupa estä suomalaisen työttömän työllistymistä. Tämä saatavuusharkinta on aikansa elänyt. Valtaosa työluvista myönnetään jo ilman saatavuusharkintaa eikä sillä työvoiman sääntelyssä ole juuri merkitystä.

Kolmilapsisen bussikuskin tai sairaanhoitajan on tienattava lähes 3000 euroa nettona kuussa, jos mielii tuoda perheensä Suomeen. Käytäntö ohjaa matalapalkka-alan ammattilaisia jättämään perheensä kotimaahan.

Suomi ei saa olla maa, jossa insinööri joutuu vuosikausia siivoamaan vessoja ilman perhettään, vaan maa, jossa pääsee osaamisellaan osallistumaan – myös verojen maksuun ja päätöksentekoon.