Suomessa jokainen työntekijä jää eläkkeelle tällä hetkellä seitsemän vuotta ennen eläkeikää. Laskennallista eläkeikää painavat alas varhennetut eläkkeet. Moni ei yksinkertaisesti jaksa, vaan jää terveydellisten syiden takia työkyvyttömyyseläkkeelle.

Tuon seitsemän vuoden työpanoksen menettäminen maksaa kansantaloudelle on noin 24 miljardia euroa vuodessa. Paljon puhuttu ja parjattu kestävyysvaje on VM:n mukaan 10 miljardia. Työkykyä parantamalla voitaisiin kuitata kevyesti kestävyysvajeen miljardit.

Jos  sairausloma pitkittyy, työhön on vaikeampi palata. Maahan tarvitaan mahdollisimman pikaisesti työhön paluun ja työssäjaksamisen ohjelma. Sairasalomien ja työkyvyttömyyseläkkeiden vaihtoehdoiksi on tarjottava osa-aikaista työtä ja työntekijän jaksamista on kaikin keinoin tuettava – tietoa kyllä on.

Helppoa työelämän muuttaminen ei ole.

Tapasin tällä viikolla  Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla naisen, joka oli jäänyt kotisairaanhoidosta varhennetulle eläkkeelle. Hän oli yrittänyt tehdä töitä osa-aikaeläkkeellä, mutta hengitysvaikeuksien vuoksi ei pystynyt työnantajan toivomaan työaikaan. Hän pyysi lyhyempää työpanosta, mihin ei suostettu. Muualla kaupungissa vastaava on onnistunut, mutta hänen esimiehensä halusi ”kaikkien tekevän kaikkea” etteivät toiset joutuisi raatamaan osa-aikaeläkeläisen takia.

Töissä jaksaminen on myös johtamiskysymys.

Tämä asenne juuri vaatii muutosta. Lyhennettyä työaikaa tekevä eläkeläinen, pienten lasten vanhempi tai omaishoitaja joutuu todistelemaan olevansa yhtä hyvä kuin muut.

Suomessa elää usko 40 viikkotunnin kaikkivoipaisuuteen, jossa kaikki tulee valmiiksi ja hoidetuksi. Joustavat työntekemisen tavat erilaisten yksilöllisten työaikajärjestelyiden kautta nähdään työpaikoilla vielä liian vaivalloisina – vaikka järjestelyt saattaisivat olla lyhytaikaisiakin.

Kun halusin ensimmäisen lapsen äitiysloman jälkeen tehdä kolmipäiväistä viikkoa, jouduin viemään hakemukseni korkeimmalle johtajalle saakka. Sen kokemuksen jälkeen en voi kuin kiittää työkavereitani, jotka ovat ymmärtäneet lasten sairauksia, hoitoa ja poliittista aktiveettia paremmin kuin hyvin.

Politiikalla voidaan muuttaa pelisääntöjä, jotka hitaasti muovaavat myös asenteita. Jokainen voisi muuttaa asenteitaan itsekin: voisiko työurakan tehdä  yhtä hyvin ilman kiristystä leukaperissä tai takapuolessa, muiden kanssa yhdessä, elämän erilaisia tilanteita huomioiden – myös työkavereiden elämäntilanteita?