Osallistuin tänään Helsingin tasa-arvotoimikunnan järjestämään paneelikeskusteluun lähisuhdeväkivallan sovittelusta. Aihe on kuuma peruna. Ihmisoikeusjärjestöt mm. Amnesty International ja väkivallan uhrien tukijat kampanjoivat parisuhdeväkivallan sovittelun lopettamisen puolesta.
Sovittelu on rikosprosessille vaihtoehtoinen tai sitä täydentävä menettely. Sovittelu on tuonut vaikuttavia tuloksia esimerkiksi omaisrikoksissa.
Parisuhdeväkivallan rikoksissakin sovittelu voi toimia. Se perustuu kuitenkin ajatukseen, että mukana on kaksi tasa-arvoista neuvottelukumppania. Parisuhde, joissa henkinen tai seksuaalinen väkivalta on jatkunut vuosia, syntyy alistamisen valta-asetelma. Jos väkivalta muuttuu fyysiseksi, joka johtaa rikosprosessiin, voidaan esitutkinnan jälkeen harkita sovittelun mahdollisuutta. Sovitteluun vaaditaan sekä uhrin että tekijän suostumus. Sovittelu ei tarkoita, että rikos annetaan anteeksi vaan sovitteluprosessissa selkeästi todetaan, että väkivallan teko on väärin.
Helsingissä parisuhdeväkivallan sovittelu on kaksi kertaa yleisempää kuin muualla maassa. Helsingissä sovitteluun lähetettiin 194 lähisuhdeväkivaltatapausta vuonna 2009.
Näen suuria ongelmia lähisuhdeväkivallan sovittelussa, vaikka se toki voi toimia joissain tapauksissa. Parisuhteet ovat erilaisia ja niiden valta-asetelma ja dynamiikka samoin. Tältä osin lainsäädäntöä on mahdollisesti tiukennettava.
Muuttui laki tai ei, väkivaltaa kokeneille sekä väkivaltaan syyllistyneille tarvitaan nykyistä parempia tukipalveluita. Suuri osa lähisuhdeväkivallan rikoksista on sakkorangaistuksia tai ehdollista vankeutta. Keskustelussa selvisi, ettei vankiloiden ulkopuolella ole väkivaltaan syyllistyneille juuri apua tarjolla. Ja heitäkin on muistettava, että väkivallan kierre katkeaa.