Viime toukokuussa esikoiseni tokaluokan kevätjuhlassa oli luokallinen kyynelehtiviä, haikeita vanhempia ja iloisia lapsia. Koulutaival oli alkanut parhaalla mahdollisella tavalla: lapset saivat nauttia viisaasta, hauskasta ja lapsia kunnioittavasta opettajasta, jonka ammattitaidolla siirtymä päiväkodista pulpetin ääreen oli niin sujuva kuin mahdollista.

Oppiminen ja hyvä itsetunto syntyy toisten tuntemisesta ja kuulumisesta luokkaan, kouluun, yhteisöön. Se ei synny pelkillä kauniilla puheilla, vaan riittävän pienillä ryhmillä ja pätevillä opettajilla. Suomalainen opettajankoulutus on korkeatasoista, opettajan työtä arvostetaan ja opettajaksi halutaan. On huolehdittava, että näin on jatkossakin.

Luin opinnäytteen tuloksesta, ettei pieni ryhmäkoko takaisi parempia oppimistuloksia. Sosiologina mietin, ettei tutkimusasetelman rakentaminen ole yksinkertaista.  Pieni ryhmä mahdollistaa joka tapauksessa monipuolisempia menetelmiä, tutkivaa oppimista, projekteja ja retkiä. Uskon myös, että sosiaaliset taidot vahvistuvat. Nämä ovat tärkeitä taitoja tulevaisuudessa.

Peruskoulussa oppii jo nyt erilaisia taitoja monipuolisesti, ja kannatan taide- ja taitoaineiden lisäämistä edelleen. Samoin toinen kotimainen voisi alkaa jo alaluokilta eikä murrosiän keskellä kuten nyt.

Opettajilta olen saanut viestiä, ettei lukuaineistakaan voi paljon nipistää. Tuntien lisääminen voi käytännössä tarkoittaa lasten päivien pitenemistä. Hyvin toteutettuna se voi olla alakoulussa hyväkin asia. Palapeli pitäisi sovittaa yhteen niin, ettei koulu muutu entistä raskaammaksi vaan mielekkäämmäksi.

Valinnaisuutta on mielestäni jo aika paljon ja sopii ollakin yläluokilla.  Alakouluun ei tarvita nykyisestä suuresti lisää valinnanvapautta. Valinnanvapaus ja yhteisöllisyys ovat molemmat tärkeitä, mutta miten ne sovitetaan yhteen?  Mistä valinnanvapaus on pois?

Koulu on pääosin opettajien yhteisö. Kävin sosiaalilautakunnan jäsenenä Outamon koulussa, joka on samalla oppilaskoti. Outamo on vastannut nuorten vaikeisiin elämäntilanteisiin moniammatillisuudella, josta olisi opittavaa myös tavallisille kouluille. Sosiaali-, terveys- ja nuorisotoimi huomattavasti lähemmäksi koulua  –  ja päinvastoin.

Koulu on myös työyhteisö. On hyvä, että Suomessa rehtoreilta vaaditaan opettajankoulutus. Vanhempana toivon, että koulun ja kodin yhteistyötä edelleen kehitetään. Hollannissa tutustuin koulun vanhempien huoneeseen, jonne vanhemmat tulivat aamukahville kerran viikossa varttitunniksi. Mikä suomalaisessa työelämässä on vialla, kun idean toteuttaminen tuntuu mahdottomalta, vaikka tiedämme hyödyt, mitä tiedon jakamisesta ja toisten tapaamisesta seuraa?

Infosälän keskellä on tärkeää muistaa, miksi peruskoulu on olemassa. On parempi osata perustaidot hyvin (lukea, laskea, hakea tietoa, hahmottaa maailmaa) kuin raapia sitä sun tätä. Tuntijakouudistuksen lopputuloksena ei saa olla yhä pirstaleisempi opetussuunnitelma.