Ammattikorkeakoulut käyttävät markkinointiin pöyristyttävät 2,5 miljoonaa euroa. Summa ei sinänsä yllätä, koska olen huolestuneena seurannut aktiivista mainostamista.

Amk-opetuspaikat on liikaa päätetty aluepoliittisin perustein. Osa ammattikorkeakouluista käyttää valtaisia summia löytääkseen opiskelijoita. Samaan aikaan suurten kaupunkien ammattikorkeakoulut  pystyvät hyväksymään vain murto-osan hakijoista.

Esimerkiksi sairaanhoitajista on pääkaupunkiseudulla jo nyt työvoimapulaa, mutta aloituspaikkoja on tarpeesen nähden liian vähän.

On käsittämätöntä, että amk-rahoitus määräytyy aloituspaikkojen perusteella. Sen pitäisi olla yksi tekijä, mutta paljon tärkeämpi on valmistuneiden määrä.

Monet ammattikorkeakoulut ovat perustaneet englanninkielisiä opintolinjoja. En ole vakuuttunut tämän järkevyydestä. Suomalaisia opiskelijoita ei kannata opettaa englanniksi suuria määriä,  jos opettajina on lähinnä suomalaisia. Monet houkuttelevatkin ulkomaalaisia opiskelijoita. Ulkomaalaisten opiskelijoiden tulossa ei ole mielestäni muuta vikaa kuin se, ettei opiskelijoille opeteta riittävästi suomea – tavallisesti ei juuri lainkaan.

Suomen kielen opintojen puute vaikeuttaa harjoittelupaikkojen löytymistä ja työllistymistä myöhemmin Suomessa. Moni lähteekin muille työmarkkinoille, etenkin englanninkielisiin maihin.

Englanninkielisiä amk-opintoja on ympäri maata. Pienillä paikkakunnilla niihin liittyy vielä yksi ongelma: ulkomaalaiset opiskelijat, jotka eivät saa Suomen opintotukea, eivät välttämättä löydä töitä pikkukaupungeista. Tullakseen jotenkin toimeen osa matkustaa Vaastasta tai Kokkolasta Helsinkiin työkeikoille. Opintojen kannalta ei kovin järkevää, mutta ruokarahat on jostain hankittava.

Ensi vaalikaudella pitäisi amk-koulutuspaikat käydä tarkasti läpi – toisessa kädessä työvoimantarpeen ennakointitiedot ja toisessa Suomen kartta.