Suomalainen ydinvoimakeskustelu on pyörähtänyt parissa päivässä täysin ympäri. Yhden maaliskuisen perjantain jälkeen ydinvoiman kokonaishintaa lasketaan ja riskejä arvioidaan aivan eri tavoin kuin vuosi sitten.

Maanjäristys, tsunami ja ydinonnettomuuden uhka Fukushimassa ovat järkyttävää seurattavaa. Tämän päivän helikopterien sammutusyritykset näyttävät lohduttomilta. Pohjolan Japanista voi vain lähettää hiljaisen toiveen, että pelastusyritys onnistuu.

Olin 13-vuotias, kun kuuntelin radiosta ohjeita Tšernobylin saastepilveltä suojautumiseen. Tuo keväinen päivä on jäänyt mieleen.

Japanin ydinvoimaloiden riskit tiedettiin New York Timesin mukaan jo syntymävuotenani 1972. Varoitukset ja niiden ohittaminen on syytä analysoida tarkkaan. Euroopan on tehtävä sama omissa laitoksissaan.

Jälkiviisastelu ei hyödytä ketään. Toivon ydinvoimakeskustelun etenevän akuutin kriisin jälkeenkin asia-argumenteilla.

Ydinvoima on yksi energiavaihtoehto muiden joukossa. Sillä on tiettyjä etuja ilmastonmuutoksen hillinnässä – ja tiettyjä haittoja. Ydinvoiman hintaan pitää laskea myös uraanin louhimisen, pienen mutta sitäkin vakavamman onnettomuuden riskin sekä jätteen loppusijoittamisen hinta.

Näin laskien hinta on kova. Toisen päätöksentekijän vaakakupissa edut voivat olla yhä suuremmat kuin haitat, mutta minulla vaaka kallistuu tässä vaiheessa miinukselle.

Kalliit ydinvoimainvestoinnit vetävät pääomia väistämättä pois uusien energiateknologoiden kehittämisestä. Energiatehokkuuden kasvavilla maailmanmarkkinoilla pärjäävät nopeat ja ketterät. Suomen olisi korkea aika liittyä joukkoon, johon oikeasti kuulumme.