Näin sen kuuluisi mennä: Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen tajuavat, että ovat käytännössä yksi kaupunki ja päättävät vapaaehtoisesti yhdistyä. Uusi suurkaupunki valitsee vaaleilla kaupunginosavaltuustot päättämään lähipalveluista. Kuten pääkaupungit muuallakin, uudesta kaupungista tulee yksi Suomen lääneistä, joka on huomattu hyväksi käsitteeksi nimihirviöiden jälkeen.

Tämä tulevaisuus kaatuu ilmeisesti Espoon nihkeilyyn.

Pääkaupunkiseudun vihreät kokoontuvat huomenna päättämään, onko meillä yhteinen kanta metropolialueen hallintoon. Helsingin valtuutetut kaikista puolueista kannattavat muita kaupunkeja enemmän yhdistymistä. Niin minäkin.

Tärkein syy kannattaa yhdistynyttä pääkaupunkiseutua on maankäyttö. Huonon maankäytön voi jokainen havaita bussin ikkunasta tai maksaessaan tolkuttoman korkeita asumiskustannuksia. Maata täällä on, mutta ei asuntoina ja työpaikkoina.

Pääkaupunkiseudun eriytyminen ei ole ainoastaan tilankäytöllinen kauneusvirhe, vaan myös sosiaalinen eriytyminen on tosiasia. Yhtenä kaupunkina voisimme päättää, miten segregaatiota vähennetään. Yhteinen verotus loisi tälle hyvän pohjan – nyt parhaista veronmaksajista ja yrityksistä kilpaillaan eikä tämä kilpailu tuota yhteistä hyvää.

Kun paras vaihtoehto ei näytä toteutuvan, seuraavaksi parasta on rakentaa seutuhallintoa ja päättää, kannattaako Helsingin ja Vantaan heittäytyä kahdestaan kimppaan.

Helsingin ja Vantaan yhdistymisen järkevyyttä olen pohtinut pitkään lukiessani taustaselvityksiä. Ilmaista se ei ole, onko Espoon yhä vaikeampi liittyä myöhemmin mukaan, millainen hallinto on mahdollinen kahdelle hyvin erilaiselle kaupungille… Enemmistö Vantaan asukkaista  kannattaa yhdistymistä, vaikka valtuustossa vastustusta löytyy enemmän kuin Helsingissä.

Tehostaako Helsingin ja Vantaan yhdistyminen maankäyttöä riittävästi? Entä vähentääkö sosiaalista eriytymistä vai rakentuuko entistä suurempi muuri rikkaan lännen ja köyhemmän idän välille? Yhdistyminen voi olla uusi alku palveluille, jossa yhdistettäisiin Vantaan notkeutta ja Helsingin monipuolisuutta. Helppoa se ei tule olemaan. Riskinä on, että palvelut ovat huonompia kuin aikaisemmin eikä byrokratia katoa mihinkään.

Kaksiportainen seutuhallinto Helsinki-Vantaan yhdistymisen rinnalla ei ole mahdoton sekään. Oslossa, Stuttgartissa ja Montrealissa on kiinnostavia seutuhallinnon malleja. Kaksiportaista hallintoa on jo nyt, mutta nykyinen ei yksinkertaisesti toimi riittävän hyvin. Hyvä esimerkki ovat vaikeudet määritellä joukkoliikenteen tariffitukia. Yhteinen verotus tekisi esimerkiksi HSL:n lippu-uudistuksen päättämisen huomattavasti yksinkertaisemmaksi.

Toivon, että Helsingin ja Vantaan valtuutetut päättävät asettaa selvitysmiehen tammikuun yhteisessä kokouksessaan. Kuten Päijät-Hämeessä juuri nähtiin, ei selvitysmies vielä tarkoita yhdistymistä. Tätä ei nyt kannata jättää tähän.