Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään Malmin sairaalan sulkemisen aiheuttamista viipeistä sairaankuljetuksiin. Pohjois- ja itähelsinkiläisten sairastuminen on syksystä alkaen entistä vaarallisempaa.

Ongelma on ollut tiedossa jo pitkään. Pohjois-Helsingin Vihreät ry järjesti aiheesta keskustelutilaisuuden joulukuussa 2009. Tein asiasta talousarvioaloitteen helmikuussa.

Malmin sairaala suljetaan syyskuussa pariksi vuodeksi. Myös ensiapupoliklinikka siirretään peruskorjauksen ajaksi Marian sairaalaan. Mitä tämä merkitsee kaupungin itäisten, koillisen ja pohjoisosien asukkaille? Heikkeneekö kiireellinen sairaankuljetus merkittävästi, kun ambulanssit joutuvat ajamaan Marian sairaalaan Malmin sijaan? Pelastuslaitoksen arvion mukaan jokaisen Pohjois-Helsinkiin sijoitetun neljän ambulanssin tehtäväsidonnaisuus kasvaa tunnilla vuorokaudessa, koska matkaan kuluu monikertaisesti aikaa.

Kerrannaisvaikutusta ei voi edes ennakoida samanaikaisten tehtävien sattuessa eri puolilla Helsinkiä. Malmin toimintojen siirtäminen Mariaan tullee vaikuttamaan koko kaupungin kiireelliseen sairaankuljetukseen. Kaupunkilaisia voisi kieltää sairastumasta kiireellistä hoitoa vaativiin sairauksiin remontin aikana. Koska tämä tuskin tehoaisi, tulee terveysviraston varata riittävästi rahaa kiireellisen sairaankuljetuksen pitämiseksi edes nykyisellä tasolla.

Kaupunki kasvaa ja investointeja tarvitaan moneen. Kaikkeen ei rahaa riitä, mutta sairaankuljetuksia ei saa vaarantaa. Ihmisten hengellä ei saa leikkiä.