Tein uutena vuotena kaksi lupausta: urheilen enemmän ja kirjoitan blogin vuodestani valtuutettuna.

Olen käynyt nyt joulun jälkeen useita kertoja hiihtämässä lähimetsässä, joten se puoli alkaa olla suoritettu.

Blogin puuttuvat merkinnät painavat. En saa elämääni taipumaan viikoittaisiin saati päivittäisiin kirjauksiin. Facebook-statuskin vaihtuu joskus viikon, parin välein. Twitteriä en ole kuukausiin uskaltanut edes avata, kun en halua nähdä viimeisen käyntini päivämäärää.

Vuosi valtuutettuna on ollut rankka. Siis elämä kolmen lapsen arjessa, jossa uusi tehtävä on opeteltava lyhyissä pätkissä, viikonloppuisin ja lastenohjelmien aikana.

Tulin valtuutetuksi politiikan ulkolaidalta vuosi sitten. Kiitos siitä kuuluu äänestäjille. Olen joka viikonloppu kahlannut läpi kaupunginhallituksen listat ja istunut maanantai-iltapäivän vihreän kaupunginhallitusryhmän kokouksessa. Tiistai-iltaisin on ollut joko sosiaalilautakunta tai –jaosto ja joka toinen tiistaiaamu rakennuslautakunta, jossa olen kh:n valvojana.

Aloitin työt vanhassa työpaikassani THL:ssä elokuussa ja kiitän itseäni, että tein 70% työsopimuksen. Loppu 30% menee normiviikkona helposti kokouksiin ja valmisteluihin.

Politiikka on ollut taustoihin perehtymistä, keskusteluja, henkilökemian kiemuroita, muotokielen opettelua – kaikkea hyvin nopealla tempolla, jossa uudet, isot asiat seuraavat toisiaan. Välillä tuntuu jääneen jyrän alle, viimeisinkin järkevä ajatus kadonneen päästä. Kun silloin nimitetään poliitikoksi, en voi kuin ihmetellä, olenko minä väsynyt äiti poliitikko? Kuntademokratia perustuu maallikkotallaajien asiantuntemukseen, mutta Helsingin kokoisessa kaupungissa politiikka on työtä.

Rankkuuden lisäksi olen kokenut myös onnistumisia. Olin vihreän ryhmän budjettineuvottelijana ja saimme 40 miljoonan lisäpanoksen järkeviin lama-ajan investointeihin: lastensuojeluun, päivähoitoon, päihdehuoltoon, toimeentulotukeen, mielenterveyspalveluihin, energiatehokkaaseen rakentamiseen ja leikkipuistojen homekorjauksiin. Demarit marssivat neuvotteluista ulos, mutta uudenlainen yhteys syntyi vasemmistoliiton ollessa samoilla linjoilla, samoin pienemmät puolueet.

Sosiaalilautakunnan valmistelema lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma hyväksyttiin syksyllä valtuustossa. Pidin ensimmäisen vihreiden ryhmäpuheeni aiheesta. Viime vaiheessa ohjelmaan tuli tärkeitä lisäyksiä mm. nuorten seksuaaliterveyteen, terveydenhoitajien lisäämiseen ja etsivän nuorisotyön vahvistamiseen. Kaupunginhallitus päätti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman rahoja jaettaessa joulukuussa, että rahoja käytetään mm. sosiaalityötekijöiden lisäämiseen lastensuojelussa ja päivähoidossa. Tärkeitä linkkejä perustason työhön – joita ilman lastensuojelun asiakasmäärän kasvu ei pysähdy saati käänny laskuun.

Ohjelmaan kuten myös nelivuotiseen valtuustostrategiaan sisältyi tärkeä tavoite päivähoitoryhmien pienentämisestä. Joulukuussa päätettiin, että päiväkotien pienempien ryhmiin saa lisätä tänä vuonna uusia lapsia vain neljä kertaa vuodessa, kun joku ryhmästä täyttää kolme vuotta. Aiemmin uusia lapsia on voinut tulla lisää joka kuukausi, mikä on babyboomin aikana tarkoittanut pienten ryhmissä uusia lapsia jatkuvasti – puhdasta rautatieasematunnelmaa.

Surkeita asioita on ollut homeisten leikkipuistojen sulkeminen Kontulassa ja Vallilassa. Alueille, jossa ei ole lainkaan leikkipuistoa kuten täällä Pakilassa, ei ole tulossa investointeja jatkossakaan. Olen pitänyt vanhojen alueiden palvelujen parantamista listalla lautakunnassa läpi vuoden, tuloksetta. Pornaisissa järjestöt ja vanhemmat rakennuttivat leikkipuiston itse. Ehkä Helsingin pitäisi kokeilla uusia tukimuotoja alueilla, jossa asukkailla riittää toimintakykyä ja aloitteellisuutta? Uskon, että pakilalaiset ymmärtävät, että Kontulan Kiikun puisto on ensin saatava korjattua. Ns. hyvinä pidetyt alueet eivät luonnollisesti saa palveluiden parannusta jatkossakaan ilman toimintatavan muutoksia.

Tein vuoden aikana aloitteita mm. Aids-tukikeskuksen toiminnan turvaamisesta RAY:n rahoituksen vähentyessä, selvityksen antamisesta valtuustolle RAY:n pienenevän tukipotin vaikutuksesta kuntatalouteen ja Helsingin liittymisestä kuntien väliseen kehitysyhteistyöhön, jota rahoittaa 100% ulkoministeriö. Aloitetehtailua en harrastanut, kun oli muitakin väyliä vaikuttaa mm. suoraan kaupunginhallituksen kokouksissa.

Tällä viikolla kaupunginhallitus käynnisti kevätkauden ja samalla keskustelun Pajusen lakkautuslistasta, palveluverkosta. Valtuuston vaatima asukkaiden kuuleminen on aivan oleellinen lisäys esitykseen. Lähipalveluilla on suuri merkitys erityisesti lapsille, jotka eivät lähtisi kauemmas kirjastoon tai leikkipuistoon. Ala-aste on lapsen lähiyhteisö, jonne pitää voida kävellä.

Esityksen surkea valmistelu järkytti, sillä kaavamaiseen ehdotukseen ei sisältynyt selvityksiä tilojen hyödyntämisestä jatkossa, yhteiskäytön lisäämisestä jne. Totta kai jos liikatilaa on, pitää kaupungin voida yhdistää toimintojaan, mutta rakennuksiin investoinnin aikajänne on vuosikymmeniä eikä tiloista luopumisella ole saatavissa kuin huonoja, lyhytnäköisiä säästöjä. Tiukka vääntö on tulossa, mutta olen kerännyt joululomalla lähiöenergiaa puolustamaan lähipalvelujen tasapuolisuutta Helsingissä.

Alkuvuonna väitellään palveluverkon lisäksi myös taloustilanteesta ja energiaohjelmasta. Kuten budjettipuheessani syksyllä sanoin, Helsinki tulee luultavimmin korottamaan verojaan 2010 – kuinka paljon, se jää tänä vuonna nähtäväksi.

Hyvää uutta vuosikymmentä kaikille ja olkaa yhteydessä!