Ennen vaaleja moni irvailee, että poliitikot aina lupaavat lisää kaikille. Yhden vanhemman perheille pitää ehdottomasti luvata lisää. Helsingin perheistä yksinhuoltajaperheitä on 28 prosenttia. Kaikki yksinhuoltajat eivät ole vähävaraisia, mutta suuri osa pienituloisista perheistä on yhden vanhemman perheitä. Ja erittäin moni on töissä, jonka palkka ei riitä perheen elämiseen. Hankalassa asemassa ovat ne pienituloiset yhden vanhemman perheet, joiden tulot ylittävät vain ohuesti toimeentulotuen normit. Sellaisissa yhden huoltajan perheissä, joissa verkostoja ei ole, - tai ne sijaitsevat pitkän välimatkan päässä – tarvitaan myös palveluita ja ihan konkreettista apua arkeen. Tarvitaan kohtuuhintaista, matalan kynnyksen hoitoapua arjen akuutteihin tilanteisiin, tai ihan vaan siksi, että yksin pärjäävä vanhempi saisi hetken hengähdyksen, ennen kuin seinät kaatuvat päälle. Kolmen kouluikäisen äitinä ruuhkavuosien logistiikka on minulle tuttua. Olen kuitenkin siinä onnekkaassa tilanteessa, että minulla on toinen aikuinen jakamassa vastuuta vanhempainilloista, jalkapallojoukkueen mokkapalatalkoista, yöllisistä lastenklinikkakäynneistä, lainanlyhennyksistä ja noro-sairastuvasta sen sattuessa kohdalle.