Vanhempainvapaat uusiksi

Tutkimusten mukaan isät eivät käytä oikeuttaan isyys-, vanhempain- ja hoitovapaisiin, jos isän osuuden käyttöaikaa rajataan tiukasti tai käytölle asetetaan erilaisia ehtoja. Ruotsissa vanhempainvapaata voi säästää ja käyttää milloin vaan ennen lapsen kouluikää. Suomen tulevaan malliin pitäisi saada riittävästi joustoa, jossa vanhempainvapaan kuukausia voisi säästää ja käyttää kunnes lapsi on esimerkiksi kaksi- tai kolmevuotias. Välillä isää kaivataan tuttipullojen kanssa vauva-aikaan niin ehdoitta, että unohdetaan lapsen tarvitsevan hoivaa myös vähän myöhemmin taaperona ja leikki-ikäisenä.

2012-10-24T13:16:04+03:0014.11.2010|, |

Älykkyysosamäärä ja muut äitiyden vaarat

Välillä mietin, jäivätkö aivot Kätilöopistolle, yövalvomisiin vai liian kiireisen kalenterin välimaastoon. Työssäni näen äitiyden huomattavasti vaarallisemmat puolet. 500 000 naista kuolee vuosittain synnytyksen aiheuttamiin komplikaatioihin. Äitiysterveys on maailman johtajien sopima vuosituhattavoite, jossa on edistytty aivan liian hitaasti. Jopa tyttöjen koulutukseen on helpompi löytää rahaa, poliittista tahtoa ja ennenkaikkea yhteisön tukea kuin verta ja lapsivettä valuville äideille. Äitiys on myös haisevaa ja pelottavan alkukantaista. On helpompi keskittyä yksinkertaisempiin asioihin.

2011-01-22T23:13:36+02:0009.05.2010|, , |
Go to Top