Suomalainen ydinvoimakeskustelu on pyörähtänyt parissa päivässä täysin ympäri. Maanjäristys, tsunami ja ydinonnettomuuden uhka Fukushimassa ovat järkyttävää seurattavaa. Tämän päivän helikopterien sammutusyritykset näyttävät lohduttomilta. Pohjolan Japanista voi vain lähettää hiljaisen toiveen, että pelastusyritys onnistuu.
Valtuusto pui maankäytön ja asumisen ohjelmaa. ARA-asuntoja on rakentunut tavoitteita vastaavia osuuksia, mutta toisaalta asuntotuotannon kokonaismäärä on ollut surkea. Erityisesti hitasta ja asumisoikeusasuntoja on noussut huonosti. Helsingissä on krooninen pula kohtuuhintaisista asunnoista. Määrien lisäksi laatua on parannettava: kaupunkilaiset on otettava mukaan asuntojen ja alueiden kehittämiseen. Aivan liikaa on tehty sitä samaa laatikkomallia.
Hyvä, että Suomessa vihdoinkin selvitetään myös maalämpöä ja muita erilaisia energiavaihtoehtoja, niiden kustannuksia ja ekologisuutta. Kaupunkien lämmityksen päästöt ovat merkittävä osa hiilijalanjäljestä - etenkin jos lämpö on tuotettu kivihiilellä. Tästä ei päästä mihinkään, vaikka kaukolämpöä on periaatteessa suosittava sen tehokkuuden takia.
Syntymäpäivänäni 29.6 olin henkisesti kaukana eduskunnan ydinvoimakeskustelusta. Suomi teki väärän ratkaisun sitoutuessaan näin voimakkaasti ydinvoimaan. Kaksi uutta voimalaa on samalla myös käsien sitomista moneksi vuosikymmeneksi vanhentuvaan teknologiaan. Tanska on Euroopan tuulisimpia paikkoja eikä heidän energiaratkaisujaan voida sellaisenaan kopioida Suomeen. Tanskalaiset ovat kuitenkin jo vuosikymmen sitten tajunneet, että ilmastonmuutos tarjoaa valtavia markkinoita myös oman maan ulkopuolella heille, jotka osaavat myydä uutta energiateknologiaa.
