Hajasijoittamisen kokonaislasku on suuri, jos (ja tavallisesti kun) henkilökunta ei halua siirtyä.  Alueellistamisen kokonaishyödyt ovat vastaavasti hyvin kyseenalaisia. Keskeisten asiantuntijatehtävien (vrt. Lääkelaitos) siirtoja en kannata.

Täysin uusien toimintojen perustaminen pääkaupunkiseudun ulkopuolelle on asia erikseen.

Aluepolitiikka on tottakai tärkeä asia eikä kaikkea tarvitse imeä pääkaupunkiseudulle. On löydettävä uusia aluepolitiikan ideoita. Viime vuosien hajasijoitukset eivät vain ole olleet rohkaisevia esimerkkejä: ovat tulleet kalliiksi, kun osaajat jäävät kuitenkin Helsinkiin.

Asia koskee minua myös henkilökohtaisesti, koska olen töissä valtion laitoksessa – tosin uusimmassa ehdotuksessa THL ei ollut listalla, mutta esimerkiksi Työterveyslaitos oli.